10.6 heti aamulla uusi mölli-koe. Kipi pääsi taas isojen mukaan. Päivä unet yksin varasto kontin kulmalla. Kun Sissi oli osionsa tehnyt, toin Kipin Keni -amerikancockerin lähelle. Hetken tutustumisen jälkeen nukkuivat penkin varjossa peput vastakkain. Jonkinlainen luottamus toisiin koiriin saatiin siis palautettua.

Illalla Saija tuli katsastamaan Kipiläistä. Tein jäljen naapurin pihaan (joiden talon vahtina olemme loma viikon ajan). Kun sain jälki namit istutettua tuli talon poika kaverinsa kanssa grillaamaan. Selitin hänelle, että ajan pennun kanssa heti jäljen ja saavat sitten olla aivan rauhassa. Eivät varmaankaan yhtään ymmärtäneet mistä on kysymys, koska kommentti oli "A-ha". Hain Kipin sisältä ja laitoin jäljen alkuun josta tytteli lähti tiiviillä nenällä etenemään. Edes poikien grillin sytytysnapin paukutus kolmen metrin päässä saanut päätä nousemaan jäljestä.

Jälki oli pihanurmella, n.15 metriä, aivan tuulettomassa kelissä.  Alussa 8 askelta namilla ja sitten 6 askelta ilman namia ja taas namit. Saijan neuvomana tein askeleet pienellä välillä, mutta suoraan peräkkäin. Jäljen loppuun laitoin kuppiin muutaman namin ja kun ne oli syöty nostin Kipin syliin kehuttavaksi. Tällä tavalla yritän nyt saada Kipille selväksi, että siihen se homma loppui. Ei mitään super herkkua, vaan että kuppi olisi merkkinä tästä. Nyt keskityin itse olemaan ohjaamatta remmillä, eikä sitä kyllä yhtään tarvinnutkaan tehdä. Oli hieno jälki!