6.10 vihdoinkin tämä rakkine suostui avaamaan Windowsin ohjelman.

Kaikkea on tällä välillä tehty, yritän muistella.

Jälki 1. Uimarannalle kovassa tuulessa 30metriä. Liian kova nälkä, hirmu vetäminen ja kesken matkaa tarkistelua onko ruokaa näkyvissä. Keskivälissä hyvää keskittymistä ja tekniikka selvillä.

Jälki2. Uimarannalle 25metriä, täysin tuuleton keli. Syötin puolet aamuruuasta ja sitten heti lähdettiin. Keijo teki ensikertaa FH-jälkeä, alku oli hieman huonosti tehty. Toiset askelvälit olivat pidempiä kuin toiset. Paalulla Kipi ei olisi halunnut viipyä vaan äkkiä jäljelle. Alusta päästyämme paremmin tehdylle jäljellä työskentely sujui hyvin. Vetoa on ja jos jarrutan Kipi pistää kovasti vastaan. Viimeisen askeleen varvasta ei olisi malttanut tarkistaa.

Esineruutu 1. Tallasin metsään 20X25 metrin alueen. Sissi teki ensin hakemalla kolme esinettä.

Kipille vein yksitellen ja näyttäen ja hokien missä esine. Ensimmäistä etsi kauan, mutta pysyi alueella koko ajan!!! Toinen löytyi nopeasti ja kolmannelle oli jo kiire lähteä.

Esineruutu 2. Kuopion leirillä  Epun ja Ricon kanssa kisa mittainen alue. Rico teki ensin kisamaisesti. Sitten Eppu kävi viemässä Kipille esineet yksitellen ja minä hetsasin. Ensimmäistä etsi rauhallisesti. Palkkauksen jälkeen uutta esinettä hakiessaan sai Kipi pentu hepulin ja paineli keskellä aluetta PK-liivit  lepattaen (oli Ricolta lainattu liivejä. Hoffi uroshan on ihan saman kokoinen, kun neiti belgi) Hepuloituaan juoksi minua kohden naamalla paistaen kysymys "Mitä mä olinkaan tekemässä?", sitten käännös ja häntä kertoi "Ai niin!!" Esineet löytyivät ja Kipillä oli sika hauskaa.