Intoa puhkuen lähdin heti töistä tultuani koirien kanssa metsään. En kuitenkaan yrittänytkään tehdä esineruutua ja kaivaa verta nenän alustasta joka nyt on kutakuinkin parantunut:)  Ilma vaan oli yksinkertaisen ihana pitkän sateisen mustuuden jälkeen :-3 ja aurinkoista.

Päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla käpy tunnaria vaikka olin vannonut laittavani koko liikkeen jäähylle vuodeksi. Otin kuusen kävyn ja poistin siitä muutaman suomun tunnistamisen varmistamiseksi. Lämmitin sen hyvin ja pyysin Kipin sivulle. Tein alku manööverit mitkä olin aina ennenkin tehnyt sekä vein kävyn n.7 metrin päähän toisen kuusenkävyn viereen, ympärillä oli männynkäpyjä paljon. Kävelin mutkia takaisin, ettei Kipi voisi jäljestää. Lähetin tyttelin töihin ja kylläpä se töitä tekikin. Meni ainakin kolmesti oman yli, muttei havaittavaa reaktiota. Pyöri aika suurella alueella ja tarkisti selkeästi askeleitani. Nenä kävi koko ajan eikä kyllästymisestä merkkiäkään. Ehdin jo pelätä, että Kipi turhautuu ja tuo mitä sattuu,kun häntä osoitti neidin saaneen hajun ja etsintärengas alkoi pienentyä kohti omaa käpyä. Ja sieltähän Kipiläinen kohta kirmasikin kohti onnellisen näköisenä ja pudotti käpysen käsiini. OMA!!!

Sissin koko olemus pyysi."Saanhan määkin tehdä?!" ja pakkohan oli Susikin päästää töihin. Voi vanhuksen onnellisuutta, kun toi omaa ja sai kehuja hienosta pitämisestä. Oikein pitkitin Sissin tekemistä koska se meni aivan mykkyrään onnesta. Omassa tunnossa tuntui pisto siitä reenin vähyydestä mitä S. on viimeaikoina saanut tehdä. Tietty täytyy muistaa pistää terveys etusijalle!

Vaihdettiin paikkaa ja sitten uusinta. Nyt ei Kipillä ollut muita käpyjä oman lähellä lainkaan. Halusin varmistaa nenän käyttöä. Kauan etsi neiti taaskin, mutta tuli se oma sieltä. Hip hei huraa! Ehkä tämäkin solmu vielä aukeaa.

Sissikin sai uusinnan. Kyllä on uskomaton koiran palvelu tahto ja asenne:)