Aamulenkin jälkeen lähdin Kipin kanssa koulun kentällä reenaamaan. Olimme sopineet Lilin & Herin+Qiran kanssa paikalla makuu harjoituksen.

Aluksi Lili toimi "tuomarina" ja teimme luoksepäästävyyttä. Tätä pitäisi harjoitella enemmän, tuomari kun ei pääse lähellekkään Kipiä! ;) Tyttö pomppaa melkein syliin. Muutamalla toistolla peppu pysyi maassa tarkistuksen ajan.Namipalkkaa

Sitten Qira tuli avustajaksi paikalla makuuseen. Siinä alku meni hyvin. Jätössä Kipi oli jännittyneesti ja kurotteli kaulaansa, mutta käännytyyäni Kipiin päin laskeutui rennosti paikalleen.Hiukan pää pyöri ja nenä kävi(ei onneksi nuuhkinut maata),mutta muuten ok. Aika oli kutakuinkin 2min. Kun palasimme koirien luo, päästin tarkoituksella Lilin kävelemään edelle. Hiukan Kipi katseli huolissaan, mutta pysyi maassa paikoillaan.Namipalkkaa

Sitten kisamaisesti liikkeet.
-seuraaminen hyvä-, ohjaaja ei kuullut liikkeenohjaajaa ja sai omalla sähläämisellään koirankin sekaisin, muuten koira toimi
-liikkeestä seiso hyvä
-luoksetulo hyvä-, nenäkosketus ja pomppu sivulle
-liikkeestä maahan meno hyvä-, Kipi meni vinoon maahan,mikä luultavasti johtui möykkyisestä ja jäisestä kentästä
-hyppy korvattiin noudolla hyvä

Sitten riehuttiin patukalla. Heri ja Qira tekivät välillä omat reeninsä. Kipin kanssa jatkettiin noudoilla.Tasamaa nouto ja patukkapalkka heti kääntymisestä kapulan kanssa tuontiin. Toinen kerta palkka tuonnista eteen ja kolmas kerta koko liike käskytyksen kanssa. Hienosti! Palautus eteen on paljon hillitympää, mitä luoksetulon eteen istumisesta voisi olettaa. Jotenkin Kipin keskittyminen on kapulassa,eikä törmäilyjä tule.

Kaukokäskyt menivät peruuttamiseksi. Kuudella vaihdolla koiran mitan taakse päin. Onneksi kuitenkin taakse. Nyt oli virtaakin patukalla riehumisen ansiosta yli tarpeen. Hienosti silti korvat toimivat. Autettuna liikkeet menivät hyvin. Erityisen tyytyväinen olen Kipin tekniikkaan nousta maasta seisomaan/istumasta seisomaan.

Kiva reeni hienossa auringon paisteessa ja pikku pakkasessa. Jos hyvä sää jatkuu, päätimme Lilin kanssa viedä ensi viikolla pikku tytöt riehu lenkille. Toivottavasti pääsisimme!