Tänään aamulla tultuamme metsän reunaan tein pienesine etsintä ruudun.Esineenä ex-sytkä 2x8cm jonka painoin puoliksi piiloon lumeen.

Kipin kanssa menin niinkuin kisa aloitukseen ja ilmoittautumiseen. Neiti pysyi lähellä hienosti ja peruaasennossa rauhallisesti. Sitten töihin.
Kipi oli hiukan hukassa ja virtaa hirveästi eikä pysynyt alueella. Ensimmäinen löytyi minun opastuksellani. Vein uudelleen toiseen paikkaan ja nyt nenän käyttö muistui mieleen. Hieno nopea työskentely.Nami palkka. Ja uudelleen esine piiloon. Taas hieno löytö. Keppi palkkaa.

Sissille myös kisa aloitus. Koska Kipi oli juoksennellut ruudusta ulkona, meinasi Sissikin eksyä ( olin tallannut reunat uudelleen ennes S vuoroa)  Nenän auettua  Sissi  sai hajun, mutta  paikantaminen kesti hetken.  Nami palkkaa.  Uudelleen esine piiloon.  Sissi  sortui vanhaan virheeseensä ja tarkisti moneen kertaan ensimmäisen löydön paikan. Annoin sen tehdä töitä ja löytyihän se lopulta. Hillittyä keppi palkkaa.

Koirat molemmat olisivat vielä jatkaneet tekemistä. Kipi aikoi lähteä itse katsomaan jäikö sinne jotain löydettävää. Kutsuin pois.

Jatkoimme lenkkiä sähkölinjalle. Siellä tein kaarinoudon. Pudotin lelun koirien huomaamatta ja pyysin Sissin sivulle ja laitoin Kipin kiinni puuhun. Susi oli niinkuin pahaa tehnyt, mutta kuiskattuani sille "esine" syttyivät koiran silmät paloon. Kisamainen alku 10m seuraamista ja lähetys. Esine oli n.50m päässä. Susi pinkoi elämänsä riemulla ja teki vielä loppuun hienon palautuksen.

Kipille näytin esineen ja sanoin "pudotetaanko". Sitten seurautin sitä 30m. Olin pudottanut esineen 10m lähdöstä. Käännös ja "pudotettiinko"->esine. Sinnehän se pikku tytteli pinkoi ja toi minulle. Uusinta samoin, paitsi lähetyksessä vihjesanan jälkeen otin pari askelta seurauttaen ja sitten vasta lähetys. Lumi pöllysi koiran painellessa menemään.

Loppu lenkistä meluvallin päällä, potkin lunta saaden aikaan pieniä lymivyöryjä. Kipi kirmaili alamäkeen yrittäen niitä kiinni. Susi jaksoi pari kertaa ja luovutti sitten. Umpihanki jouksu ylä/alamäkeen oli sille jo liikaa. Lumisina ja väsyneinä tulimme kotiin hernerokalle.