Koska mikään ei ole niin viisas, kun ihminen, laitoin tänään aivosolut töihin:) Silloin, kun itselläni iskiasta hoidettiin alussa väärin ja toinen pakara surkastui, jouduin opettelemaan kävelyn oikealla tavalla uudelleen.Toistoja piti tehdä paljon, että unohdettu tapa kävellä palautui liikemuistiin. Eli siis päätin opettaa Kipin ravaamaan. Jumppakuminauha osoittautui parhaaksi apuvälineeksi.

Solmin kuminauhan etujalkaan ja ristikkäiseen takajalkaan hiukan lyhyemmälle välille mikä on normaali seisoma asento. Narupallo esiin ja sitten käveltiin ympäri olohuonetta.Kipi ei edes rimpuillut vaan ravasi kauniisti mukana.Välillä jopa intoutui hyppimään pallon perässä. Välillä kuminauhan vaihto toisiin jalkoihin ja jumppa jatkui. Sitten lähdimme ulos (ilman kuminauhaa) ja ravi jatkui. Tosin vaan hetken, mutta täytynee ottaa päivittäiseen ohjelmaan avustettu ravi.

Ulkona menimme läheiseen puistoon tekemään ALO liikkeet.
-paikalla makuu piilossa ensin 1min ja sitten 2min hyvin
-seuraaminen melko hyvin, vasemmalle kääntymisissä taas pomppimista ja pieniä kontaktin tippumisia, apuhihna poisti ongelman
-liikkeestä maahan hyvin, kiertelin ympärillä
-luoksetulo hyvin!!
-liikeestä seiso hyvin, kiertelin ympärillä
Kaikissa namipalkka.

Kotipihassa päätin ottaa härkää sarvista ja tehdä tunnaria. Koska en halunnut käyttää oikeita kapuloita, otin viinipullon korkkeja.
1.yhden piilotus lumikökköjen väliin
2.yhden piilotus+ 1 hajuton puolen metrin päähän
3.yhden piilotus+ 2 hajutonta
Kipi etsi ensimmäistä todella kauan, ei siis ymmärtänyt seurata missä minä kävin. Toiset helposti, eikä huomannut häiriöitä.

Sitten kaadoin maahan n.15 korkkia ja merkitty 15cm päähän lähimmästä.
1.Seurautin Kipin lähelle ja lähetin etsintään. Kipi meni korkeille nenä maassa, sattumalta tökkäsi  oikean lähemmäksi muita, mutta nosti sen nätisti ja toi minulle.
2.vein toisen hiukan lähemmäs lumikökön taakse. Nyt Kipi selvästi varoi korkkeja, vilkuili niihin, mutta etsi jonkun matkan päästä takaa. Rohkaisin sitä etsimään lähempää. Saikin hajun ja todella varovasti etsi oman.
3.levitin korkkeja hiukan suuremmalle alalle ja vein oman ihan lähelle. Nyt Kipi meni korkeille vauhdikkaammin ja potkaisi hajuttoman ihan omaan kiinni. Sotki vielä luntakin päälle, mutta KAIVOI oman esiin, ravisteli lumet pois ja toi minulle.

JEE JEE JEE!! Tauko on tehnyt todella hyvää. Enää ei Kipi toimi silmillään vaan selkeästi nenällään.