Kävin tänään aamukahvilla itseni kanssa vakavan keskustelun jäljen opettelun jatkosta. Mikä on mulle tärkeetä? Mihin me reenataan? Mistä haluan nauttia jäljellä? Ja koska eilen tuli fiilis,että tarkkusjäljellä en osaa meitä eteenpäin viedä ja koirakin tuntuu paineistuvan mun tyytymättömyydestä, miksi siis jatkaa sillä. Lopputulos oli se, että lähdin koirien kanssa metsään , tekemään metsäjälkeä.

Kävelimme 4km päähän kotoa (auto lähti golfille). Siellä on hyvä maasto,sammaleinen metsän pohja,ei risukoita, ei ojia  eikä juuri koskaan ketään muuta.Keli kevyt tuulinen, melko kuiva maa. Tein Kipille 100m suoran,ylämäkeen, nami joka jäljessä. N.70mertin kohdalla polun ylitys.

Tein heti perään Sissin jäljen.Jana 15m ja jälki laatikkomainen 100*150*150*100 suorat. Toisella suoralla kepit 30m ja 70m. Kolmannella kourallinen nameja 20m ja keppi 60m.Päässä lelu.Olin päässyt jo melkein loppuun,kun koirat repesivät haukkuun. Loppu juosten, lelu kiven juureen ja ryntäys koirien luo. Sieltähän Kipin jäljeltä tulee nainen rotikkansa kanssa, joka oli onneksi kytketty. Kysyin oli koira ollut vapaana kyseisellä alueella ja nainen kertoi sen kulkeneen polkua. Tiedustelin vielä oliko se syönyt siellä jotain. Kyllä se taisi hevonpaskaa siellä syödä. Kerroin sen olleen jälkinameja. Nyt siis Kipi joutuisi todelliseen kokeeseen jäljellä keskittymisen suhteen.Kipi siis jäljelle joka oli vanhentunut n.20min ja harha juuri tehty.

Alussa näkyi eilinen epävarmuus, jos liina kiristyi nenä nousi jäljestä ja huomio kääntyi ympäristöön. Siirryin Kipin taakse n. 2metrin päähän enkä vaatinut joka namin syöntiä. Vauhti pysyi hyvänä, nenä jäljellä (olin katsonut maastosta merkit missä jälki kulkee) ja koira rentona!! Polun kohdalla Kipi tarkisti harhajäljen vasemmalta nenää nostamatta ja palasi omalleen, jatkoi eteenpäin n.viisi metriä ja tarkisti harhan toiselta tuolen ja palasi uudelleen omalle jäljelle. Tätä kiemurtelua lukuun ottamatta Kipi pysyi jäljellä. Se vaan oli turhan lyhyt.Eiliseen verrattuna aikaa kului puolet vähemmän ja me molemmat olimme tyytyväisiä. Tai Kipihän olisi jatkanut vielä. Vein Kipin pois jäljeltä syötellen namaja taskustani.

Sitten Sissin vuoro. Rouvakoira meinasi revetä liitoksistaan ja jouduin rauhoittamaan sen ensin.
Jana oli täydellinen,enpä muista koska Susi olisi edennyt niin suoraan ja nenä maassa jäljelle asti! No,sitten takajälki. Olin laittanut namin viiteen ensimmäiseen jälkeen joten Sissi sai palkan  heti käännyttyään oikeaan suuntaan. Ensimmäinen kulma reippaasti yli ja hakeminen pelkkää sähläystä. Otin koiran pois työstä ja vein jäljelle sinne missä se oli tehnyt hyvin ja sitten uudelleen kulmaan. Nyt Sissi teki tarkan työn ja jäljestys jatkui. Sissin kanssa oli todella upeaa edetä jäljellä, kävellä koiran perässä ja katsoa kuinka se nauttii osatessaan tämän jutun. Kepit nousivat epäröimättä, namit syötiin hosumatta ja jälki jatkui lopun louhikkoon ja palaneen kannon yli mallikkaasti. Loppu leikki oli meille molemmille nautinnon paikka.

Tätä minä jäljeltä haluan. Luottamusta koiran kykyyn tehdä itsenäisesti työtä ja vielä molempien nauttivan siitä:) Tähän me Kipin kanssa tähtäämme.Onko syksyn opit ja ikä tehneet tehtävänsä,koska Kipin vauhti oli nyt sitä mitä haluankin sen olevan. Tarkkuusjälki saa jäädä meidän osaltamme yhdeksi tavaksi jolla voi joskus muistuttaa hitautta ja tarkkaa nenää. Mutta nyt aijon jatkkaa metsässä jäljestämistä. Se on mun juttu!