Ai niin, viikolla tehtiin jotain:) Tiistaina lähdin tomerasti jäljen tekoon. Metsässä tajusin,ettei jälkiliina tullut mukaan. DÄÄÄÄmm... No,päätin sitten tehdä kepin nosto harjoituksen.

Jäki n.200m lähti metsästä sieltä niitylle mistä hiekkatielle ja takaisin niitylle. Kaksi kulmaa oikeaan ja yksi vasempaan. Kuusi keppiä joista viimeisen alla herkku. Ei vanhentunut (mikä oli virhe).

En tietenkään voinut ottaa janaa,koska ei ollut sitä liinaa vaan vein koiran jäljelle. No, mutta koska alkurituaalit jäivät tekemättä (valjaiden pukeminen ja liinan selvittely) Kipi ei tiennyt mitä siltä halusin. Nosti kävyn kysymysmerkki korvien välissä "Ai tätä vai?". Lopulta lamppu syttyi ja lähdettiin jäljestämään. Pää korkealla tietenkin, koska ei ollut vanhentunut. Keppi nro1 nousi hienosti.

Ensimmäisen kulman Kipi yritti oikaista todella kaukaa, mutta en päästänyt sitä pois jäljeltä. Kun päästiin kulmaan asti se meni helposti, olihan koiralle jo selvää mihin jatko menee. Keppi nro 2 hyvin. Hiekkatie osuus tiiviillä nenällä ja keppi nro 3 ja melko lähellä oleva keppi nro 4 hyvin. Kulma takaisin niitylle hyvä. Kepistä nro 5 olisi mennyt yli,mutta puhumatta mitään pysähdyin ja Kipi sai hajun. Pyöri sitten paikallaan niin kauan, että keppi löytyi. Viimeinen suora hyvä ja kun Kipi pääsi viimeiselle kepille minkä alla oli herkku oli koira ihan mykkyrällä odotuksesta, h,h,h ja h.Herkun syönnin jälkeen heittelin patukkaa ja taisteltiinkin siitä.  Lopulta siis onnistunut reeni vaikka alku näytti pahalta.

Keskiviikkona käpy tunnaria molemmille koirille. Kipi aloitti. Nenän käyttö hyvää ja jaksoi etsiä kauan, mutta on taas siinä uskossa,että oma löytyy siitä mihin jälkeni loppuvat. Kolme etsintää kaikki onnistuen. Kipi ei edes turhautunut vaikka tein toistoja. Jee jee. Täytyy muistaa aloittaa taas kiemurtelu kävely, ettei voi jäljestää etsintä paikalle.

Sissi intopiukkana myös kolme etsintää. Viimeiseksi otin sille pienimmän männynkävyn minkä löysin ja heitin suurempien keskelle. Sissi keskittyi etsintään vaikka vauhtia olikin paljon. Tarkasti nenällä eritellen sai nostettua oman muiden keskeltä. Hyvä Susi!