Juhannuspäivän aamulenkillä jäimme ukkosmyrskyn alle. Salamointi ja jyrinä,jotka tulivat yhtaikaa,olivat niin pelottavia,että lähdin juoksemaan kotiin. Sissi myös pelästyi ja nyt siis hermostuu jyrinän kuullessaan. Hyvin provosoitu, mutta en uskaltanut jäädä rauhassa kävelemäänkään. Mäkeä ylös tullessamma oli kuin olisi joessa juossut, vettä oli asvaltilla monta senttiä.

Illalla lähdimme ajelulle Muroleeseen ja pääsimme mukaan mölkky turnaukseen. Koirat olivat ihmeissään, ihmiset heittelevät puukalikkaa ja noutavat sen itse!??!

Teimme jäljet koirille; Keijo Kipille ja minä Sissille.  Lähdin tunnin päästä Kipin kanssa siis ensi kertaa jonkun muun tekemälle ja merkitsemättömälle jäljelle. Jana oli n.15 metriä. Se meni puoleen väliin asti hyvin, mutta sitten Kipi alkoi pyöriä takajäljen puolella. Otin sen pois ja lähetin uudelleen. Nyt meni riittävän kauas, otti takajäljen mistä kääntyi oikeaan, kun sanoin tännä päin.

Ensimmäinen keppi löytyi parinkymmenen metrin jäljestyksen jälkeen. Hetki leikkiä ja nami, sitten jatkettiin. Toinenkin keppi löytyi hyvin. Kulma hienosti ja jälki jatkui hetken polkua pitkin. Kun se lähti polulta pois ei Kipillä ollut vaikeuksia jäljen seuraamisessa. Kolmannen kepin Kipi otti suuhun ja jatkoi jälkeä. Pyysin tuomaan minulle, neiti toikin  ja kovalla kehulla taas leikkiä ja nami. Kipi oli heti menossa eteenpäin. Eli menoksi! Toisen kulman kohdalla pientä pyörimistä
ja jäljestys jotenkin epävarmaa. Jonkin matkaa menimme siksakkia ja sitten päätin palata kepin löytö kohtaan ja lähteä uudelleen.

Käännyin takaisin päin , kutsuin koiran mukaan, Kipi lähtikin tulemaan, mutta bongasi jäljen ja lähti ajamaan sitä. Kolmas kulma oli melko pian edellisen jälkeen joten sen haju saattoi sekoittua edelliseen. Neljäs keppi ylämäessä. Sitten viimeinen kulma ja pitkällä suoralla viides keppi. Suora jatkui jonka päässä keppi+kippo. Jälki oli n.400 metriä sateesta märässä metsässä.Kipi selvitti hienosti tämän työn ja minä olin tyytyväinen meidän molempien tekemiseen.

Sitten Sissin kanssa pikku jäljelle; 300metriä ja  viisi keppiä (lasku virhe:( ) Janalla yli jäljestä, mutta kääntyi sieltä oikeaan suuntaan ilman kehoitusta. KAHDESTA kepistä yli!! Ei ollenkaan Sissin tapaista. Terävä kulma ihan hyvin ja seuraava kulma oikaisten. Seuraavat kaksi keppiä vaivatta ylös. Pitkän suoran lopussa keppi+kippo. Sissi varmaankin kävi liian kuumana, koska oli joutunut odottamaan kauan.Itse jäljestys hyvää, mutta ne kepit... Pääasia, että sillä oli hauskaa lopussa.