Kyllä piti paikkansa!! Huonoa kenraalia seurasi hyvin mennyt "näytös". Joka vuotinen TAMSK-LEVEK ystävyysottelu käytiin Eteläpuistossa. Tuomarina toimi Tiina Heino. Sääntöjä oli viime vuodesta muutettu sen verran, että nyt luokkansa paras edustaa seuraansa.

AVO-luokassa oli yhdeksän osallistujaa, kaikki TAMSK:ilaisia. Paikalla makuu kahdessa erässä.
Me olimme Kipin kanssa toisessa ryhmässä, tällä kertaa kaikki pysyivät paikoillaan! JIPII!!

-paikalla makuu 10
-seuraaminen taluttumetta 9.5; pysähdyksestä vino perusasento
-maahanmeno liikkeen yhteydessä 10
-luoksetulo 9; ei kommenttia mikä virhe
-seisominen liikkeen yhteydessä 10
- noutaminen 9;palautus vauhti olisi saanut olla nopeampi
-kaukoohjaus 10
-estehyppy8,5; koira pystyisi suorittamaan nopeamminkin
-kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 191 +KP

Tuomarin linjasta ei oikein päässyt selvyyteen. Samanlaisista virheistä tuli erilaisia pisteitä ja suuristakin virheistä huolimatta saattoi saada hyvät pisteet. Yksikin koira kaukokäskyissä nosti istu-käskyllä juuri ja juuri kyynärät irti maasta ja sai 7. Toinen teki muuten hyvin, mutta tarvi johonkin vaihtoon kaksois käskyn ja sai 6. Selkeästi virheitä sai antaaksi nopealla suorituksella. No,sehän on tuomarin näkemys.

Ystävyysottelussa TAMSK:ia edustivat: EVL Eveliina ja Nasu, VOI Keijo ja Kenny, AVO Merja ja Kipi, ALO Terhi ja Sera sekä Minna kultsunsa kanssa. Me keräsimme kasaan tuhat-jotakin? pistettä ja LEVEK:iläiset 900 jotakin? pistettä (valitettavasti muisti ei pelaa niin hyvin, että muistaisin tarkat pisteet). Hyvä me!!

Kipi teki hyvin kaiken mitä sille on opetettu. Hyppy oli tahmea, mutta teknisesti oikein suoritettu. Enää yksi kisa (toivottavasti) tämänlaisella hypyllä,sitten helpotta,kun tulee noutokapula mukaan. Tuomarin lähestyminenkin sujui todella mallikkaasti:)

Ai, niin! Piti kertomani kuinka Kipi piti yllä belgien positiivista mainetta.
ALO-luokan paikalla makuussa snautseri uros lähti uhoamaan toisille uroille ja belgimiäs oli heti mukana uhossa. Osansa sai vieressä maannut sakemanni. Meteliä pelästynyt russeli pakeni mammansa luo.Melkoinen härdelli. Lopulta tilanne saatiin hallintaan ja tuomarin päätös oli: snautseri ulos kilpailusta, belgille 0 paikalla makuusta ja saku sekä russeli saavat uusia.

Uusinta paikalla makuuseen tarvittiin avustava koira, mihin tehtävään Kipin kanssa ilmoittauduimme. Pikana siis kehään kesken tekstiviestittelyn (sori kaverit jos saitte monta samanlaista viestiä:)). Kipi oli hiukan pihalla koko jutusta ja tarvittiin uusinta käsky maahan menoon. Muuten onnistunut "reeni". Tuomari kehui meitä, että oli hienoa kun saatiin uusintaan belgi josta ei ollut häiriötä. Sakemannin omistaja kertoi kauhistuneensa nähtyään uuden belgin tulevan viereen. Saku kesti uusinnan, russelille oli liika jännittävää. Voi poloa:(