Aamureeneissä koululla aiheena ongelmien ratkominen.

Ensin Kipiltä "vauhti pois" tunnaria. Koska Kipi on päättänyt omia tunnari kapulat ja liikkeenohjaaja on pahis joka ne vie, olen ajatellut käyttää mahdollisimman paljon eri ihmisiä apuna. Kotijoukotkin on valjastettu mukaan projektiin. Tässä voisin sanoa "kyllä se kotipihassa osaa!". Tosin Keijon hetsaaminen eilen illalla , sai aikaan saman MUN kapulat ryntäilyn. Ja joka välissä tehty käpy/kapula tunnarille saatto sujuu huonosti. Niin kauan, kun kuljen vieressä hokemassa nätisti, vauhti pysyy maltillisena, mutta "etsi" käsky aiheuttaa ryntäyksen. Vaikka matkaa olisi puolimetriä !!! Myöskään seinä tai reunakivi ei koiraa pidättele.

Tänään päätin pistää Kipin liinaan ja estää itse liikkumatta (enhän kisassakaan liiku) ryntäyksen. Lilin avustuksella kolme toistoa, kapuloita joka kerralla vaan kolme suht kaukana toisistaan , että on pakko liikkua haistaakseen kaikki ja kaikissa eri muodostelma. Ensimmäisellä kerralla melkoista ryntäys/ pysäytys taistoa. Kipi ei päässyt etenemään,muuten kun hitaasti. Kapuloille päästyää ei mitään ongelmaa. Toisessa Kipi ei meinannut lähteä,mutta liikkeelle päästyään taas ryntäys. Pienemmällä tappelulla kuitenkin päästiin loppuun asti. Kolmas jumitti taas sivulla,mutta sitten Kipi teki tunnarin KÄVELLEN. JES JES JES!

Välissä muiden reenejä. Toisella osiolla Kipille ruutua. Toiveena suora sisään meno. Ensin merkin kautta ja siitä pallolle. Hienosti. Toinen merkille palkaten ja siitä pysäytys ruutuun. Edestä sisään ja hyvä pysähdys.
Sitten VOI-luokan kisamainen suoritus. Sivusta sisään, muuten huippu!  Loppuun suora lähetys ja taas sivusta sisään. Summa summaarum: merkin kautta tekee oikein, suoraan kiertää sivusta. Ho hoijaa.

Seuraamisessa tarkoituksena puuttua edistämiseen ja komenteluun. Lili käskytti ja Keijo oli tuomari joka kulkee lähellä takana. Komentamista tuli heti ensimmäisessä perusasennossa.. Muistutin tiukasti!
Seuraamista kaikilla nopeuksilla,paljon käännöksiä ja perusasentoja. Eipä tullut edistämistä eikä komenteluja. Itse opettelin nopeaa täyskäännöstä eli pois Sissi versiosta. Muuten hienoa,mutta käämi meinas palaa tassuun joka on aina mun varpaalla perusasennossa.

Loppuun tunnari kisamaisesti muuten, mutta liina jarruttamassa. Alku hienosti maltillisella vauhdilla ja etsimisellä. Kipille iski epävarmuus, kun en kommentoinutkaan palautusta ja pudotti kapulan jalkoihini ja ryntäsi etsimään oikeaa. Dämit!

Kotiin päästyämme oli pakko tehdä tunnari. Nyt meni hienosti loppuun asti, vaikka en kommentoinutkaan. Tosi hyvä mieli jäi näistä reeneistä.Ongelmat eivät ole kovin suuria ja korjattavissa,kun niihin puututaan heti. Erityisen tyytyväinen Kipin pakote kestävyydestä. Ei mennyt solmuun vaikka liinapakote onkin aika raju veto laskea intoa. ÄLÄ KOKEILE TÄTÄ KOTONA =) jos et tunne koiraasi.

Nyt varmaankin pitää ilmottautua rotumestiksiin.