Tullessani töistä kotiin kuuntelin miksi on niin hiljaista. Yleensä Sissi intoilee vinkumalla saapumistani ja odottaa kuono sälekaihtimien välissä.Ei tänään.

Sain oven auki ja Sissi kyllä hyppäsi ulos. Samassa alkoi kauhea ulina ja itkeminen. Koira seisoi etutassu ylhäällä ja selkä köyryssä liikkumatta. Ei tajua mitä siinä saattoi tapahtua, koska hyppy matkaa oli kynnyksen yli.Tosin hiljaisuus tullessani viittaa siihen, että jotain on sattunut jo aikaisemmin päivällä.  Hetken rauhottelin koiraa ja sitten siirryimme sisälle. Annoin Sissille kipulääkkeen. Tunnin päästä tilanne aivan samanlainen joten soitto Veteriin.

Ell tunnusteli ja taivutteli niskan. Selvää aristusta eteen alas sekä vasemmalle. Sissille laitettiin kipulaastari  keskusteltuamma viimeksi annetusta kipupiikistä ja sen seurauksista. Taas liikkumatta mahdollisimman paljon. Katsotaan viikonlopun yli miten tilanne rauhottuu.