Perjantai päivä meni väsymyksen kanssa taistellessa. Puolitoista vuorokautta puolentoista tunnin unilla ei saa aivo toimintaa kovinkaan vilkkaaksi;) Illaksi sovittu belgi-lenkki oli riittävän haasteellista. Sissi ei päässyt mukaan, koska ilmeisesti jälleennäkemisen riemastus sai aikaan taas oireiksi jääkylmät korvat ja tassut. Kipillä sen sijaan oli hauskaa Remon ja Akan kanssa.

Lauantaina Kaisa tuli piiiitkästä aikaa käymään.Tällä kertaa tosin ilman koiria. Silti suuntasimme metsään esineruutua reenaamaan. Tallasimme 35x25 alueen,esineinä oikealla 20metrissä pakastepurkin kansi, keskellä takana jääkiekko ja vasemmassa reunassa 5 metrissä suuren kuopan pohjalla pieni tumppu.

Kipin kanssa kisamainen juttu ilmottautumisineen, palkkaamattomasti ja esineiden palautuksineen tuomarille.
Aloitin oikealta koska tuuli tuli vasemmalta. Luulin sen tuovan hommaan haastetta,mutta mitä vielä. Kipi lähti hyvin joka kerran, nosti esineet hienosti ja luovutti nätisti. Aikaa kului 3min.Aamuruoka palkaksi Sissille samanlaisesti ja nyt aikaa kului 2,45 min.Patukka palkkaa. Super hienot suoritukset molemmilta!

Sitten teimme vielä pienesineen etsintä ruudun 3x3 ja esineenä markettikärryjen poletti. Nyt Sissi ensin hommiin. Hyvin Sissi muisti mitä tässä jutussa tehdään ja ilmaisikin esineen kuopimalla maata (esine oli piilotettu kevyesti sammaleeseen), mutta koska en kommentoinut mitään iski Susiin uskon puute ja se lähti etsimään muualta. Päätin auttaa ja näin vahvistaa uskoa. Ohjasin Sissin takaisin esineeseen päin ja se lähtikin uudelleen kuopimaan samasta paikasta. Löytyihän se poletti sieltä viimein. Patukka palkkaa.

Kipille pienesinettä on tehty vasta muutama kerta, joten odotukset sen työskentelystä eivät voineet kovin korkealla olla. Hyvin Kipi lähti, mutta alue tahtoi laajentua. Muistuttelin pysymisestä oikealla alueella. Sitten Kipi näki keltaisen pienen jalkapallon, ilmeisesti jonkun koira oli sen sinne unohtanut, ja vaihtoi heti esine-etsintään. Pyysin sen sivulle ja käskin rauhoittua. Käänsin lähetys suunnan pois pallosta päin ja vaadin enemmän etsintää. Nyt Kipi lähtikin todella hyvin nenä maassa ja merkkasi esineen, muttei nostanut sitä. Päätin heti auttaa ja vahvistaa juttua. Ja taas poletti löytyi käteeni. Patukka palkkaa.

Hyvät reenit. Suureen ruutuun olen todella tyytyväinen! Pientä on tehtykin tosi vähän,joten vahvistusta tarvitaan,tottakai. Ennakko valmistelu;tipsi ei vielä kerro Kipille mitä ollaan tekemässä. Kyl se tästä lähtee...