Koska tää aparaatti hävitti tarkan selonteon viikonlopun reeneistä en jaksa kaikkea uudelleen kirjata.
Lauantaina metsä reeneissä. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi: paikan, sinne sopivan jäljen ja esineruudun,mutta hirvestys juuri sillä alueella sekoitti ne. Tein kuitenkin jäljen Kipille. Todella märkä metsä, puuskainen tuuli, 350 m, 1t 20min vanha, jana 20 m. Kolme kulmaa oikealle ja neljä vasemmalle. Ei ruokaa lopussa vaan kaikki tuli taskusta. Ajatuksena aloittaa ruokapurkin etsinnän lopettaminen.

Jäljen vanhetessa molemmat koirat tekivät kaksi pienesine etsintää ja 15x50m esineruudun. Vuorotellen, joka kerran ensin Sissi. Ensimmäisessä Sissillä vaikeus saada putken suutin? eli sellainen huulirasva puikon kokoinen metalli putkilo suuhunsa, muuten ok. Kipillä risteily turhan laajalla,mutta nosto ja tuonti ok. Toisessa Sissillä nosto meni kuopimiseksi, loppu hyvä. Kipillä selkeästi paremmin alue hallinnassa ja loppu hyvä. Isossa ruudussa esineinä filmirullan purkki vasemmalla 35 metrissä ja pelaaja ranneke oikeassa taka kulmassa.Sissi oli ihan pro. Kaksi pistoa ja kaksi luovutettua esinettä. Kipi nosti ensimmäisellä pistolla helposti rannekkeen. Pikkupurkkia ei löytänyt. Kävin näyttämässä sen ja sitten onnistui. Vielä patukan piilotus ja vauhdikas haku lopuksi. Sissille aamuruoka palkaksi. Kipillä patukka riehuntaa.

Jäljelle Kipin kanssa. Janalla takajälki nousi jo puolivälistä janaa. Otin uudelleen, pari metriä jäljelle päin siirtyen. Melko samanlainen tulos. Jälki muuten hyvin,mutta nelos keppi jäi nostamatta ja sama suora oli huono vastatuulesta johtuen. Ruohottuneen metsäautotien ja suuren ojan ylittäminen taas sujuivat huomaamatta. Yhdessä kulmassa Kipi sotkeutui liinaan suuntaa tarkistaessaan ja se jäi kiinni toiseen etukyynärään. Neiti jatkoi jäljestystä kolmella jalalla seuraavalle kepille asti!!

Summa summaarum; koirista ei virta lopu;) Turnaus kestävyyttä riittää.

Sunnuntaina leikittiin nopeita maahan menoja ja käpy tunnaria sekä pito harjoiteltiin.