Olkahisissa on eläintarvikkeiden netti myymälä "tassutalli.com", missä voi käydä myös ihan livenä. Itse en ole paikasta tiennyt, mutta Saija kertoi siitä joskus aikaisemmin. Nyt lähdimme käymään ostoksilla. Minua ei pitäisi päästää moiseen shoppailu paikkaan tai eivät ostokseni ihan turhuuksiakaan olleet.

Sissi sai olla mukana sisällä asti, kun sille sovitettiin sadetakkia. Sellaista missä on kaulus, hyvä rinta osa, hyvät heijastimet ja mitä olen etsinyt jo jonkin aikaa. Sitten hyvästä pehmeästä muovi/kumi letkusta tai putkesta vai miksi sitä pitäisi sanoa tehty jälkiliina. Vieläpä kirkkaan keltainen niin erottuu metsässä hienosti. Lastun mallisia puruluita, mitä uskallan antaa koirille, kun ne jäävät yksin. Niitäkin löytyy  vain harvoista paikoista. Koiranruokaa myös tuli mukaani. Ja vielä Kipille synttäri lahjaksi pallo mikä ei vingu vaan vonkuu hauskasti.

Sitten haimme Tenhon mukaan laumaan ja lähdimme metsään lenkille. Heti lähdettyämme autolta meitä vastaan tuli nuori tyttö valkoisenpaimenkoiran kanssa. Hän innostui lähtemään mukaamme, koska Andy  tarvitsi koira kontakteja (8 kk uros). Ensin Andy hiukan arasteli tervu-laumaa, mutta rohkastui lopulta painimaan Tenhon kanssa niin, että Kipi jo huolestui, pitäisikö  pojille sanoa jotain. Se juoksi poikien väliin ja kävi sitten kertomassa minulle huolensa. Hauska  "äiti-paimen". Sissi katsoi paremmaksi kulkea minun kantapäilläni, kuin puuttua junnujen telmimiseen.

Huomenna sitten lähden Vammalaan leikkaukseen. Pitäkäähän peukkuja, että kaikki onnistuu hyvin Hymy

Tampere vaikenee joksikin aikaa.