Edellisellä kerralla noutojen virheet jäivät ärsyttämään niiiiin paljon, että nyt aiheena olivat noudot. Ensin tehtiin isku-noutoja menovauhdin ja tarttumisen nopeuttamiseksi (tässähän ei ollut ongelmaa). Heti Kipin nostettua kapulan muistutin pidä käskyllä. Palautus sujuu eteen istumiseen asti, mutta siinä suu käy pikkasen kokoajan. Pelkkä ärähdys ei saanut muutosta käytökseen vaan piti sormella napauttaa kuonolle, että suu hiljeni. Siitä patukka palkkaa. Lopulta saatiin kaksi peräkkäistä onnistunutta luovutusta.

Sitten tehtiin ohjattua noutoa. Ensimmäisellä kerralla Sarin lähdettyä viemään kapuloita Kipi tuijotti selkänsä taakse ruutuun. Blondin pikku päässä varmaankin raksutti:" Mamma on taas keksiny uuden jutun, mut mä tiedän mihin pitää mennä!"  Lähti kuitenkin käskystä merkille ja pysähtyi myös, mutta noutokapulaa ei löytynyt, kun kentällä oli paljon roskia mitkä erottuivat selvemmin kun kapulat. Uusinnassa vaadin Kipiä katsomaan kapuloiden viennin ja nyt sujui vasemmalta haku. Taas muistutin pitämisestä heti kapulan noustua maasta. Silti luovutuksessa sitä ihmeellistä kapulan heiluttelua. Ja sivulle siirtymisessä "PÖH". Vasta kolmas siirtyminen oli äänetön!!!!!!!! Lähetin heti uudelleen merkille ja siitä oikean haku. Paremmin sekä luovutus että siirtyminen. Vielä koko liikkeenä oikealta haku Namia.

Tunnari koko liikkeenä ja paluussa muistutus pitämisestä. Tämä oli hieno. Ei siis tarvinnut hinkata:))))

Tämän session lopuksi luoksetulo ja ruutu koko liikkeinä. Merkkeinä oranssit kartiot. Luoksetulon jättöpaikka viisi metriä ruudusta sivuun. Jätössä Kipi nousi istumaan ja yritti tarkistaa onko ruudussa kippoa. Karjasin sille "Mitä per****ttä!" ja kävin palauttamassa neidin ruotuun. Molemmat sujuivat hyvin alku sähläyksen jälkeen. Patukka palkkaa.

Toisessa osiossa Kipille idiootti rinkiä. Jo merkit kertovat sille mitä tuleman pitää ja Kipi varmaankin suoriutuisi tästä yksinkin. Seisominen keskelle vinoon ja kääntyi vielä lisää, kun olin mennyt kulman ympäri. Keskusteltiin hetki mitä seisomisessa  oikein tehdään. Alusta uudelleen, mutta kiersin itse oikean kautta enkä pyytänyt seuraamista. Tässä olivat korvat mukana. Istumisen Kipi teki liikkeenohjaajan käskystä. Seurautin sitä sitten merkin ympäri ja ulkokautta enkä itse reakoinut käskytyksiin. Aikoihan Kipikin päästä jyvälle ketä tässä kannattaa kuunnella. Maahan menosta en ottanut seuraamaan ja hyvin pysyi tytteli maassa. Onnistumisista namia.

Lopuksi hiukan peruuttamista ja seiso->istu vaihtoja.  Näissäpä sitä tekemistä riittää vielä moneksi kertaa.....