Koulun kentällä Keijon ja Lilin kanssa. Ensin Lili papparazzeroi minua Sissin ja Kipin kanssa. EdustuskuvaCool meistä. Tulette näkemään: voin luvata,että on hieno.

1240393785_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lisätty kuva 22.4 kuvaaja Lili Scarpellini

Kipillä ohjelmassa idiootti rinki liikkeenomaisesti; paitsi jos jäävät menevät vinoon niin sitten päätin korjata. Vaan eipä tarvinut puuttua mihinkään. Se oli super hieno!!! Pikku tyttelin päähän oon saanut jotakin opetettua. jee jee jee

Sitten ruutu. Merkille hienosti ja taas Kipi teki pravuurinsa eli pysähtyi hyppäämällä merkin "ympärille". Siitä lähti osoitettuun suuntaan hiukan liian loivassa kulmassa, mutta etsi katseella ruudun. Jes jes! Toinenkin opetus alkaa mennä  perille. Lopussa jotenkin huomio jäi ruudun reunanauhoihin ja meni käskyttä maahan. Pari uusintaa hyvin.

Sitten kokeilin merkille lähetyksiä idioottiringin merkeillä. Yhdestä suunnasta yritti mennä sille merkille missä oli juuri käynyt, mutta kun kielsin menemästä ja lähetin uudelleen, Kipistä näki miten rattaat pikku päässä raksuttivat ja se meni suoraan edessä olevalle merkille.

Toisessa osiossa tehtiin kerran vasemmalta ohjattu nouto. Haistatin nakkia ennen lähetystä ja suu pysyi rauhallisena koko luovutuksen.

Tunnarissa en muistanut "nakki jarrua"käyttää joten siinä piti komentaa pitämään. Kapulat olivat piilossa kuivassa heinikossa, että Kipin pitäisi käyttää nenää.Eipä sen kauaa tarvinnut töitä tehdä.

Ihan super hyvä reeni. Aurinkokin lämmitti ihanasti, kun tuuli oli tyyntynyt viikonlopun vinhasta puhalluksesta.