Eilen illalla aloitimme valmistautumisen kurinpalautus reeneillä multavarastolla. Tehtiin seuraamista, luoksetuloja, hyppy noutoa, kaukokäskyjä..... Paljon toistoja vaatimuksena virheetöntä suorittamista, eikä palkkaa. Kipi kyllä palkkautui pelkästä tekemisestä. Kotona extrapaljon ruokaa.

Aamulla kotipihassa aamuruokareeninä metalli hyppy, tunnari ja kaukot. Muuten hyvin, mutta kaket fiasko Huuto Piti vääntää rautalangasta!!! Kisa paikalla en huomioinut Kipiä vaan vaadin rauhallista odottelua. Pieni muistutus ennen kehään menoa kunkin osion jostakin tehtävästä kehu palkalla.

Tänään Pirkkalassa tuomarina Marja Ala-Nikkola, joka oli sekoittanut liikkeet ihan huolella. Koska EVL-kisaajia oli viisi, mahduimme kaikki kerralla paikalla oloihin. Niillä aloitettiin.

1. istuminen ryhmässä 2min 10

2. paikalla makaaminen häirittynä 4min: 9, Kipi ei noussut kokonaan ylös ensimmäisellä käskyllä ja halusin tehdä sille selväksi miten kuuluu toimia joten annoin uuden käskyn

Sitten yksilö liikkeet

3. kauko-ohjaus 9, siirtyi sivuttain hiukan

4. ruutu 6, merkille hyvin-> kehän toisessa reunassa olevaa luoksetulon merkkiä kohti. käskin seiso ja Kipi palasi merkille-> uusi lähetys ruutuun->seiso, nyt takaa takatassut ulkona->tänne->maahan.loppu hienosti

5. vapaana seuraaminen 9,5, pari vinoa perusasentoa

Tästä poikki. Kipille lelu palkkaa.

6.metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9; palautuksessa tassut kengilläni

7.seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

8.luoksetulo,seisominen ja maahanmeno 10

Tästä poikki. Kipille lelu palkkaa.

9.tunnistusnouto 8, Kipillä kiire lähteä palauttamaan ja heitti kapulan suuhunsa jolloin se meinasi tippua joten piti heittää uudelleen. tässä häsläämisen ohessa meinasi palauttaa kapulan tuomarille. huomasi kuitenkin ilman käskyä.

10. ohjattu noutaminen 9,palautuksessa pyöritti kapulaa ja tassut taas varpaille

Yhteensä 281,5 +KP sijoitus 2/5

Herkkua palkaksi.Mielentila Kipillä oli rauhallinen. Pieniä keskittymisen katkoja esim. tunnarin palautus  ja ohjatussa noudossa liikkurin viedessä kapuloita Kipi tuijotti takanaan olevaa makkaragrilliä. Hieno suoritus pikku-tytteliltä Nauru Uskomatonta, että ähkyksi syöttäminen saa ne kaksi hernettä kohtaamaan !!Silmänisku !!