Nyt on tehty sekä aamu- että iltaruoka reeninä metrin hyppyä. Ensin aloitettiin kahdella ruokakupilla. Heitin kilon kapulan ja käskin noutaa, siis tasamaa noutona.Se sujui hienosti.Vauhdikas nouto ja täysin rauhallinan suu.Sitten vein esteen taakse ruokaa kippoon ja palasin Kipin viereen. Käskyllä hyppy ja evästystä, kun ruoka oli syöty annoin uuden hyppy käskyn ja Kipi ampaisi ruokakipolle. Kertaakaan Kipi ei ole empinyt hyypä. Tänä aamuna tehtiin ensin tasamaanouto 1kg kapulalla ja sitten hyppynouto 500g kapulalla. Kipi VARASTI noutoon YllättynytNauru

Illalla Saijan kanssa TAYS:n nurmikolle jälki reeneihin. Tai Kipillä oli aiheena janat. Tein 10, 20, 30 ja 10 metrin janat joista kolmessa jälki lähti vasemmalle ja yhdessä oikealla. Paikalla kävi välillä voimakas tuuli, jäljet vanhentuivat reilun puoli tuntia. Ensimmäisessä lähetyksessä Kipi kaartoi voimakkaasti takajäljelle, joten otin sen alkuun uudelleen ja suuntasin anemmän jäljelle. Nyt hieno nosto. Takajäljen kautta pieni kaarros ja itsenäisesti jäljelle.

Tämä oli päivän teema. Myös 20 m janalta jälki nousi takajäljen puolelta. Jälki oli viistosti janaan nähden 45 asteen kulmassa ja Kipi kävi nostamassa  sen n. kolme metriä janalta poiketen. 30 metrin jana hiukan hirvitti, että miten autan Kipin siitä selviytymään. Onneksi tuuli tyyntyi. Ihan uskomattoman hienosti Kipi kävi nappaamassa jäljen taas takajäljen puolelta. Tämä jälki oli noin 70 asteen kulmassa janaan. Viimeinen sujui saman kaavan mukaan, takajäljen katutta (ehkä 1-1,5 metriä janasta). Kaikissa keppi 10-15 metrin päässä janasta ja siitä herkkua taskusta.

Super huippu Kipi the Jana mestari Cool