Sunnuntain kovaa tuulta piti käyttää hyvänä häiriönä ja tein Kipille tunnareita. Eri suuntiin erilaisia kuvioita.  Ensimmäisessä kova kiire ja poikittainen tuuli tekivät tepposen.Kipi kyllä haisteli kapulat, mutta ilmeisesti tuuli painoi hajun viereiselle (kapulat pienillä väleillä) minkä Kipi sitten toi. Lähetin uudelleen etsimään ja muistutin "nätisti", kun Kipi tuli kapuloille. Nyt hyvin. Muissa kuvioissa Kipi teki tarkkaa työtä eikä erehtynyt.

Kaukokäskyjä melkein äänettömillä käskyillä eli ikäänkuin tuuli hukkaisi äänen. Hienosti Kipi keskittyi ja teki tarkkoja vaihtoja.  Loppuun metrisen yli hyppy ilman ruokakuppia ja paluu hypystä syömään.

Maanantaina piti mennä TAVES reeneihin aloittamaan A-esteen opiskelu, mutta koko yön ja päivän jatkunut sade sai minut muuttaaan suunnitelmia. En arvannut lähteä kokeiluttamaan Kipillä kuinka liukas este  tai maa on likomärkänä joten suunnattiin puistoon tokoilemaan.

Ensin parin merkin ympärillä jääviä liikkeitä. Seuraaminen hyvää, mutta jäävät jotenkin jähmeitä. Leikittiin sitten pallon kanssa ja tällä vire parani. Luoksetulon väärä mielikuva on jotenkin vahvistunut ja siinä pysähdykset hyvin, mutta Kipi lähti heti jatkamaan liikettä eikä malttanut odottaa jatko käskyä. Tein itse "väärillä" sanoilla häiriötä, joten pääsin muistuttamaan maltista. Keskustelin Kipin kanssa minkälainen on hieno luoksetulo liike, enkä halua että meidän hieno liike kärsii malttamattomuudesta. Tytteli ymmärsi jutun ja maltti kasvoi Silmänisku Sekä nami että pallo palkkaa.

Ohjatussa noudossa ensin kapulat valmiina hiukan piilossa ja molempien puolten haku. Hyvin. Sitten vein kapulat ja taas molempien puolien nouto. Hyvä. Muutama merkille meno pallolla palkaten. Kaukokäskyt ylipitkältä matkalta. Hienosti paikallaan. Vielä loppuun luoksetulo kokonaisena.

Mielestäni sain korjattua luoksetulon mielikuvaa. Hyvä hyvä, koska se on ollut niin näyttävä, enkä haluaisi sen tässä vaiheessa leviävän.