Meinaan tää netti yhteys Huuto Koitan muistella mitä on tehty.

Maanantaina TAVES:n reeneissä Kipillä (ainoa kilpaileva??!!) hyppy reenit. Aloitettiin loivalla A-esteellä. Jätin Kipin istumaan ja kävin viemässä pienen kapulan esteen taakse. Palasin ja lähetin kiipeämään. Kiipeäminen sujui ongelmitta. Kapulaa piti etsiä ja siinä hommassa fokus hukkui täysin. Hain ressun pois ja kapulan kanssa. Muistutukseksi mitä ollaan tekemässä tehtiin yksi tasamaa nouto. Sitten uudelleen A. Päätettiin kouluttaja-Satun kanssa yrittää hommaa toisin päin. Eli jätin Kipin istumaan kapula suussa A:n toiselle puolen ja menin kutsumaan toiselle puolen. Satu varmistaisi remmillä ettei Kipi kierrä. Hölmistyneenä Kipi pudotti kapulan suustaan. Satu laittoi sen takaisin minun käskyttäessä esteen takaa. Ja sitten kiipeämään. Palkka näkyviin heti kun tassut tapasivat maata. Samalla kaavalla kolme toistoa, mutta palkkaa aina myöhemmin. Viimeisestä luovutuksen jälkeen. Tässä ei ongelmaa. Tosin vielä ei heitetty ja este oli loivennettu.

Sitten tehtiin n. 90 cm esteellä hyppy nouto. Ei ongelmaa. Tästä siiryttiin 100 cm esteelle. Meno hyppy sujuu, mutta paluu kapulan kanssa huimaa koiraa. Tehtiin yksi paluu varmistettuna remmillä. Sitten pelkkää hyppimistä namilta toiselle. Satu ei halunnut laittaa kippoa maahan vaan palkkasi kädestään ja minä en halunnut sitä, joten päädyttiin ratkaisuun, että minä juoksen Kipin kanssa ja palkkaan itse. Vaikka kapulaa ei ollut mukana kuviossa, Kipi hyppäsi "meno" hypyn hyvin ja "paluussa" ponnisti esteestä. Ihme solmu otuksen pikku päässä.

Virallisten reenien jälkeen tein Kipin kanssa seuraamista pitkillä suorilla, kaikilla nopeuksilla höystettynä käännöksillä ja askelsiirtymisillä. Idioottirinki ilman merkkejä. Muuten hyvä, mutta maahan vinoon. Kaket loistavasti. Ohjattu yhdellä piilotetulla kapulalla. Merkille ok ja siitä näytettyyn suuntaan hyvin. Kipi ei löytänyt kapulaa ja etsintä kierrokset tulivat lähelle "keskimmäistä" joten pysäytin ja lähetin uudelleen. Nyt kapula löytyi. Hyvä reeni.

Tiistaina kotipihassa aamureeninä kaket loistavasti. Tasamaa nouto hyvin. Metalli hyppynouto 75 cm esteellä hyvin. Pientä arpomista nostamisessa, joten otin ruokakipon toiseen käteeni ja heitin metallin toisella. Hyvästä nostosta ruokakippo maahan.

Keskiiikkona Suoramalla SM-kokeen kentällä Lilin, Erjan ja Keijon kanssa. Tein kisamaisen reenin. Kipi oli saanut koko aamuruokansa n. kaksi tuntia ennen meidän "suoritus vuoroa". Tehtiin liikkeet sekoitetusti ja kahden liikkeen "kehinä".  Aloitettiin paikalla oloilla, ei huomautettavaa. Minä ja Keijo olimme vuorotellen kilpailijoina ja Lili sekä Erja liikkureina vuorotellen. Näin saatiin hieno kisamainen meininki.

Muistaakseni järjestys meni näin:

kehä 1.- luoksetuolo hyvin

-ruutu ok, sivusta sisään ja takarajalle,sieltä annoin "tänne-maahan" käskyn; hyvin Kipi totteli, sivulle juoksussa "hau"

kehä2. - seuraaminen; äänetön mutta kentällä olevia merkkejä piti vilkuilla mistä minulta kärähti käämi ja muistutin aika voimakkaasti mitä ollaan tekemässä, sitten hyvin

-tunnari; hyvin paitsi luovutuksessa pyöritti kapulaa ja siirtyi vinoon pa

kehä 3. - metalli nouto tasamaa; hyvin paitsi vonoon pa

-idiootti rinki: meni ihan käteen. istu ok,mutta sitten tulee maahan meno. ei vai  !!   se oli sitäpaitsi vino ja istuminenkin oli vino. positiivista oli seuraaminen ja mukaan otot

kehä 4. - ohjattu nouto; idioottiringin merkeillä poikittain läpi. Kipi lukkiutui väärään merkkiin ja siitä irti tapeltiin varmaan kymmenen yritystä. päätin etten anna periksi ja helpota vaan nyt väännetään rautalengasta. lopulta Kipi meni oikealle merkille,  epävarmasti kylläkin (onko ihme) nouto oli vauhdikas. haetutin vielä toisenkin puolen ja se oli hyvä tosin loppuun vino pa

- kaket loistavasti , Keijo sanoi antavansa 10,5 pistettä Hymy

Kenttä oli hyväkuntoinen jalkapallo nurmikenttä, joten siitä ei tule mitään lisä häiriötä kisaan. Kipi oli mielestäni vähän löysä. Mielentila hyvä, mutta en ole varma haluanko ihan tälläistakaan. Tarkkuus kärsii ja suoritukset on "sinne päin"-juttuja. Jotenkin ne täysillä tehdyt vaikkakin virheillä on mukavampia, kun rauhallisesti tehdyt virheelliset suoritukset.Virheiden laatu muuttuu. Eli vielä pitää miettiä ruokkimisen ajankohtaa ja lämpötilaa. Tämän päiväinen helle varmasti osaltaan vaikutti koiraan. Mutta oli todella hienoa reenata noin hyvällä kentällä Nauru ja hyvässä seurassa. Kiitos taas kaikille osallistujille.