Tänään Nokialla oli täydellinen päivä: ei mustikan poimijoita, ei ukkosta ja Kipi toimi TÄYDELLISESTI Cool

Arvonnassa saimme numeron 5 ja sitten lähdettiin metsään janoille odottamaan tuomarin saapumista. Pieni ajatuskatko ja kun tuomarin auto lähestyi, otin Kipin autosta ja tein jäljelle lähtö valmistelut. Tuomari sitten huomautti, että jos toi nelonen lähetettäis ensin matkaan. Uups! No,sitten tuli meidän vuoro ja siirryttiin janalle.Kipi oli hyvin keskittynyt ja halukas hommiin. Käskystä se lähti hienosti janalle, minä maltoin odottaa liinan loppuun asti ja Kipi nosti jäljen todella varmasti. Tuomari oli kommentoinut meidän lähtöä: VAU!

Ensimmäisessä kulmassa ( mikä myöhemmin selvisi kaareksi) Kipi pyöri suuressa kaaressa ja ehdin jo miettiä, että oliko se sitten tässä. Kipi kääntyi minuun päin ja kysyi:" No, tiedätkös sää mihin pitäis mennä? Mää meinaan tiedän!". Se pisti siis nenän maahan ja sitten mentiin. Keppejä nousi tasaista tahtia ja kun enää kutonen puuttui katselin ihmeissäni maastoa ja luulin Kipin lähteneen uudelleen alusta ajamaan jälkeä. Oikealla puolellamme oli hakkuu aukea aivan niinkuin jäljen alussakin. Sitten nousi taas keppi missä ratatunnuksen lisäksi maaginen 6. Nyt vasta olikin hukassa. Jälki loppui metsään, enkä tiedä yhtään missä me ollaan!!! Puhelin käteen: "Niina huuda mua! Mulla on kutonen kädessä enkä mää tiedä missä me ollaan!" Tielle oli matkaa kolmisenkymmentä metriä. Vitsit; kaikki kepit taskussa ja aikaa kulutettu vähän reilu kymmenen minuuttia.NauruYllättynytHymyCool

Sitten takaisin Majalle  odottelemaan esineruutuun pääsyä. Omalla vuorollamme sitten metsään. Päätin olla kikkailematta mitenkään ja koska ilmoittautuminen oli oikean etukulman tuntumassa niin lähetin siis siitä. Kipi lähti vauhdilla, jouksi ulos alueelta oikeasta reunasta, ilmeisesti avasi nenänsä vasta siellä ja tajusi olevansa ulkona ruudusta. Kääntyi ruutuun, juoksi vasempaan takakulmaan, pyöri siellä hetken ja palasi omia jälkiään takaisin esine suussaan.

1248619021_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täydet pisteet Hymy Mikä otus! Hieno fiilis Cool

Tottistelemaan päästiin viimeisessä parissa. Me teimme ensin liikkeet.

1248619038_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seuraaminen muuten hienoa, mutta henkilöryhmässäKipin piti haistaa yhtä ihmistä -1. Liikkeestä istuminen hieno. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo hieno. Vallankin luoksetulon vauhti oli super! Kauneusvirheenä hiukan vino eteen istuminen -1.

1248619052_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tasamaanouto hyvin -1, kun luovutus jäi hiukan kauas.

1248619072_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hyppynouto -2. Kipi oli epävarma lähtö hypyssä, nouto kunnossa ja paluu hyppy ilman vauhtia tasajalkaa ihan esteen takaa.

1248619086_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248619102_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

A-estenouto -1 luovutuksen kauas jäämisestä ja palautuksen ravista. Kapula kieri vinoon esteen takana ja kuten kuvasta näkyy Kipi tuli ylöstulon todella kummallisesti. Onneksi se otti alastulon varmasti, mutta vauhti kyllä hävisi.

Eteenlähetya aivan super hieno! Paikallamakuu -2 minulle, koska annoin vaistomaisesti jättökäskyn niinkuin tokossa ja -2 Kipille,kun sillä meni aivan lopussa hermo ja piti haukkua muutaman kerran.

Kasassa kuitenkin hienot 90 pistettä. Ykköstulos ja kisan ykkös sijoitus. HUIPPUA

Ohjaaja sai kehuja urheilullisuudesta ja "vaikuttaa" kokeneelta. Heh! Vanhempi ohjaaja......

Ninalle iso kiitos tämän päivän mahdollistamisesta, kuljetuksesta, huoltamisesta ja kuvista. KIITOS TAAS Hymy