Maanantaina sain Kipille paikan ALO-jälki kokeeseen. Senpä takia oli lähdettävä TAVES reeneihin pk-tottista reenaamaan. Ensimmäisellä osiolla tehtiin lämmittelyksi seuraamis kaavio ja jäävätliikkeet. Minä tosin tein liikkeestä seisomisen ensin, joten Saija joutui korjaamaan  luuloni. Tehtiin siis kaikki asennot. Sitten hyppyihin. Aloitettiin jyrkällä-A esteellä. Ensimmäinen kerta jätin Kipin 500 g kapula suussa esteen toiselle puolen ja menin kutsumaan toiselta puolen. Ja sitten samanlailla takaisin. Koska tämä sujui niin hyvin tehtiin  seuraavat liikkeenä (annoin Saijan merkistä paluuseen vahvistus käskyn). Sitten ilman vahvistuksia. Hyvin!!! Cool

Estehyppyä ensin namilta namille. Sitten kapulan kanssa nuotoja. Menohypyt sujuivat hyvin, mutta paluissa Kipi tarvitsi vahvistuksen. Paluun ylityksissä pieni ponnistus esteestä.Päättämätön

Toiseen osioon valmistauduin viemällä repun ja sen päälle ison moskarin kentän päätyyn. Taas tehtiin pieni seuraaminen ja siitä henkilöryhmään. Hiukan vieraat hölöt huimasivat; Saijan pystyi kiertämään jalkoja hipoen,vieraiden kohdalla Kipi hiukan jätätti. Perusasennot kuitenkin hyvin sekä keskellä että ihmisen vieressä. Siitä eteenlähetykseen. Varmistin,että Kipi katsoo oikeaan suuntaan. Ja lähetys -> kiitolaukkaa korvat lintassa repulle asti. Kun Kipi lähti palaamaan moskarin kanssa se muutaman laukan otettuaan sai sätkyn ja kääntyi katsomaan taakseen, että ryntääkö se reppu mukaan. Kyllä me naurettiin pikku-blondille Nauru Riehuttiin hetki ja vaihdettiin moskari pehmopatukkaan. Saija otti moskarin ja narupallon ja lähti viemään niitä kentän toiseen päähän. Me Kipin kanssa leikimme patukalla ja samalla haettiin reppu pois. Sitten tipsasin eteenlähetyksen ja lähetin Kipin. Suoraan moskarille ja taas riehuttiin.Sitten uusi tipsi ja läheys. Ensimmäiset 20m suoraviivaista etenemistä korvat alhaalla. Sitten korvat nousivat ja Kipi alkoi kaartaa vasemmalle. Koska sieltä ei mitään löytyisi päätin kokeilla maahanmenoa. Sinne putosi. Heitin palkaksi moskarin ja taas riehuttiin.

Kolmannella kerralla laitoin Kipin keskelle kenttää paikallamakuuseen. Kummassakin päässä kenttää tehtiin koiran kanssa seuraamista. Saija ampui ensin kaksi laukausta. Kipi käänsi päänsä minun selästäni Saijaan. Uusinta ampumisessa se ei reakoinut mitenkään. Sitten tehtiin seuraamista minkä aikana ammuttiin, mutta ei reaktiota. Nauru

Tiistaina päivällä Keijon ja Lilin kanssa pikareenit. Tein ensin eteenlähetyksiä. Seuraamiskaavion pitkänsivun käännöksessä pudotin pehmopatukan. Tehtiin jäävät ja luoksetulo. Sitten eteenlähetys. Hieno!  Sama uudelleen, mutta nyt pudotin patukat molenpiin päihin kenttää. Maahanmeno ja luoksetulo. Siitä eteenlähetys, hyvin. Ja toisesta päästä uusi lähetys. Sitten lähetys ja maahan komento. Hieno!!! Lopuksi vielä lelulle lähetys. Kyllä Kipi jaksaa juosta Nauru

Sitten paikallamakuu. Lili teki Herin kanssa häiriöksi seuraamista ja luoksetuloja. Jopa heitteli Herille palloa. Sitten Qiran kanssa noutoja. Ja Keijo teki Neean kanssa samaan aikaan luoksetuloja toisella puolen. Kipi kyllä seurasi muita, mutta pysyi paikoillaan n.10min.

Henkilöryhmä oli hiukan tynkäversio. Pyörittiin siinä ja palkkasin namilla. Tutuista Kipi ei välitä.

Iltapäivällä mökkeilimme Muroleessa. Pakko tehdä jälki, kun on metsää vieressä. 500m, jana 12m. kolme kulmaa vasemmalle, kaksi oikealle sekä oikealle kaartuva kaari. Jälki vanheni tunnin.

Koska mökki-isäntämme Jokke ei ollut koskaan nähnyt jäljestävää koiraa lähti hän peesaamaan meitä. Käskin kävellä pesässäni ja olla hiljaa. Se tuotti alussa vaikeuksia siis hiljaa oleminen, kun piti ihmetellä koiran kykyä haistaa jälki ja kepit. Puin nyrkkiä ja se auttoi. Kipi ei kylläkään häiriinytnyt ihmeellisestä höpöttäjästä!

Jana oli aivan loistava; hieman huono keskittyminen, mutta silti  Kipi törmäsi jälkeen ja lähti epäröimättä oikeaan suuntaan. Pienen suoran keskeltä nousi 1.keppi. Jatkettiin, kulma mallikkaasti. Toinen pieni suora ilman keppiä ja sitten taas hyvin selvitetty kulma joka oli melko terävä ( 60astetta). Hiukan pidempi suora miltä nousi 2.keppi. Kulma hyvin ja suora missä oli 3. ja 4. kepit, molemmat nousivat. Sitten todella pitkälle suoralle mikä oli maastollisesti tosi vaikeaa. Vesakko hakkuualue missä kaikki rangat olivat maassa ja heinä kasvoi korkeana. Tässä kohtaa peesarimme ei enää pysynyt Kipin vauhdissa. Minullakin oli vaikeuksia, kerran kaadiun aivan rähmälleni. Kipi kääntyi katsomaan ja odotti kärsivällisesti kunnes pääsin pystyyn ja  kehuin sitä jatkamaan. 5.keppi jäi nostamatta. Pahimman ryteikön kohdalla Kipi etsi ylihyppy paikkaa maltillisesti, mutta ei yrittänytkään lähteä kiertämään. Lopun kaari missä ylitettiin pieni suo ja ojakin loikittiin yli oli hienoa jäljestämistä.6.kepillä meillä oli bileett!!Cool

Uskomattoman sitkeä tytteli !!!! Nyt pitää miettiä uskallanko enää ennen koetta mennä jäljelle, koska tämämeni niiiiiinn hyvin.