Kahdessa viikossa on ollut monenmoista menoa. Naapurin"muijan"(Maijan oma ilmaisu) 50v synttärit, T:reen kaupungin henkilöstö iltapäivä Särkänniemessä, fysioterapeutilla käyntiä, TaMSK toko ryhmän ilmottautuminen ja hurjaa menoa töissä. Koirat ovat lenkkeilleet metsässä omatoimisissa puuhissaan.

Sissi pääsi ensimmäiseen syys työhönsä eilen, mutta vanhuus on tullut. Kovasti Sissi teki töitä löytääkseen suppilovahveroita ja löysikin. Eikä kertaakaan ilmaissut vääränlaista  sientä, mutta ennen suppilot löytyivät nopeasti. Nyt Sissi sai hajun vasta, kun oli itse ensin astunut sienen rikki ja näin saanut hajun vahvistumaan. Nyt täytyy sienestäessä luottaa omiin silmiin ja antaa Sissin vähän avustaa

Kipin tauko päättyi tänään koulun kentällä ruutu reeneihin. Rakensimme Sarin kanssa neljä ruutua ja niiden keskelle luoksetulon merkit. Olin suunnitellut valmiiksi reenin kulun:

1. merkin kautta ruutuun oikealle, seisomiseen asti. siitä lihapullapalkkaa taskusta

2. merkin kautta ruutuun oikealle, mutta eri ruutu. kokonaisena liikkeenä.herkkua

3. merkin kautta ruutuun vasemmalle maahan menoon asti. siitä herkkua

4. uuden merkin kautta ruutuun oikealle,maahanmenoon asti

5.6. suoraan ruutuun oikeaan paikkaan seisomaan ja siitä herkkua

7. merkin kautta ruutuun, maahanmenoon asti ja siitä herkkua

Päätös olla korjaamatta kesken liikettä suuntaa tai paikkaa piti melkein loppuun asti. Ensimmäisellä lähetyksellä Kipi ei reakoinut merkkiin vaan olisi juossut merkin takana olevaan ruutuun. Käskin pois. Sen jälkeen jutut sujuivatkin hienosti. 4 ja 5 lähetyksissä Kipi ajautui aivan ruudun oikeaan reunaan enkä palkannut niistä vaan korjasin paikan uudella käskyllä. 6 ja 7 olivatkin sitten hienot

Toisessa osassa Kipi teki vaan tunnarin, mikä oli hieno ja vauhdikas. Hiukan muistuteltiin pitämistä tunnari kapulan kanssa. Kipi teki muutaman kake vaihdon tunnari suussa ja toi sen sitten minulle. Kaukana homma toimii, mutta parin metrin päässä minusta Kipi pyöräyttää kapulaa. Ei kylläkään pure voimalla mutta yhtä kaikki suu liikkuu.

Herillä reenin ensimmäinen puolikas sujui myös hyvin,mutta sitten leikkiessä se loukkasi sekä etu-  että takatassunsa ilmeisesti lasiin.Vaaleassa koirassa veri näkyi ja sitä oli paljon. Teimme Tuikun sukkalelusta ensisiteen ja Herppa lähti kotiin.Pikaista paranemista kamulle