Reenimotivaatio hukkui jonnekkin juuri viikko ennen vuoden toisia "arvo kisoja". Tiistaina sain raahattua itseni päiväkodin nurmelle. Tehtiin kaikki mahdollinen läpi ja leikittiin pallolla palkaksi. Ihailevaa yleisöäkin meillä oli, kun puistojumppaajat kerääntyivät katselemaan meidän riekkumista.

Torstaina oli onneksi sovittu reeni Saijan ja Tenhon kanssa. Me tehtiin seuraamista niin että Saija käskytti ja minä tottelin mitä sattui. Pari polvella tönäisyä tarvittiin, ei muita virheitä. Idioottiringissä vaihdoin liike järjestyksen. Kipi kuunteli hyvin minua.

Nurmi oli kylvetty täyteen merkkejä: luoksetulo, idioottirinki, ruutu ja sen merkki. Luoksetulo hyvin. Ruutuun lähetyksessä Kipi ei huomioinut oikeaa merkkiä vaan lyhtypylvään taaempana??!! Uusinnassa ok ja siitä hienosti ruutuun. Ohjattun noudon haettava kapula oli ruudun vieressä. Kipi kyllä yritti etsiä sitä mutta ei vaan löytynyt. Kävin näyttämässä. Uusinta ok ja samoin toisen puolen haku. Palautuksessa kovaa puremista. Liekö neidillä alkanut keittämään, kun palkkaa ei tullut mistään. Tehtiin vielä uudelleen ja tämä paremmin.

Lopuksi tunnari. Etsinnän Kipi teki hienosti, mutta luovutuksessa räkäisi kapulan jaloilleni. Kysyin,että missä kapula on jolloin Kipi nosti sen suuhunsa ja räkäisi uudelleen sen pois. Mietinnän paikka. Itse nenätyö oli hyvää, mutta lopun pelleilyn jälkeen en halunnut Kipiä herkulla palkata niinkuin olin ajatellut. Tehtiin siis uusi tunnari. Nyt ihan ok pientä puremista luovutuksessa, mutta pysyi suussa. Pääsin palkkaamaan herkulla.

Sitten Saija pyysi minua fiilistelemään Sissin kanssa. Tehtiin vähän seuraamista, luoksetulo pysäytyksillä, ruutu ja ohjattunouto. On se otus! Ja miten onnellinen ! Loppuun Sissi ja Tenho paikalla makasivat hienosti.

Perjantaina  olisi varmasti jäänyt reenaamatta,. mutta onneksi oli sovittu Keijon ja Sarin kanssa että mennään. Kipi aloitti tunnarilla. Nosteli vääriä ja häsläsi muutenkin. Toi lopulta oikean. Uusinta oli vauhdikas ja muutenkin hieno, mutta se oli UUSINTA!!!!! Luoksetulo hyvin. Ruutu hyvin sivulletuloon asti. Siinä Kipi haukahti ja sai nopean palautuksen niskavilloista vieden ruutuun. Kävelin kuviot uudelleen ja nyt loppukin sujui. Ohjattunouto tehtiin nurmelle mikä oli ajettu pitkänä ja leikkuu kasat tekivät kapulat vaikeaksi havaita. Hienosti Kipi haki molemmat. Sentään jotain positiivista.Lähetin vielä ruutuun ja palkkasin pallolla maahan menosta. No, näillä sitä on mentävä kisaamaan ja otettava vastaan mitä tuleman pitää.