Pitkän aamulenkin jälkeen tein Kipille kotipihassa paikallaoloa häirittynä. Ensin istumista. Minulla oli Kipin aamuruoka kipossa ja kippo kädessäni. Heittelin narupalloa ja potkin jalkapalloa. Hyvästä luopumisesta sai ruokaa. Suurin häiriö oli kun heitin noutokapulan ja lähdin juosten sitä hakemaan. Neiti koira palautettiin paikoilleen. Ja häiriköinti jatkui. Sitten Kipi makuuseen ja samanlaista hillumista pallojen kanssa. Ja kourallinen ruokaa aina , kun kesti häiriintymättä. Sitten vaikeutin vielä. Keräsin pieniä männynkäpyjä ja heittelin niitä Kipin selälle mistä ne kierivät alas. Tarkoituksena saada aikaan "kärpäs efekti". Jo parin kerran jäkkeen Kipi päätti kestää mitä vaan.  No, lisättiin vaikeutta. Otin kouraani ruokaa ja vein käteni Kipin pään päälle. Sain aikaiseksi istumaan nousun.Muistutin mitä oltiin tekemässä. Tämäkin sujui hetken päästä hienosti. Aamuruoka tuli syödyksi.

Illalla koululla Sarin ja Tuikun kanssa. Ensimmäisessä osassa Kipi teki seuraamista missä palkkasin väljyydestä. Normaali ja hidas, paljon käännöksiä ja pysähdyksiä. Pari tönäsyä kauemmaksi. Nyt oli hienoa ja rauhallista työskentelyä.  Luoksetulo oli epätavallisen löysä.(Liekö syynä aamun n.viiden tunnin ulkoilu.Olisiko Kipi ollut väsy???!!!) Sitten ruutu. Todella hienosti koko liike.

Toisessa osassa ohjattunouto. Muuten hieno, mutta luovutuksessa pientä kapulan puremista. Tunnari samoin.

Kolmannessa leikittiin luoksetuloa: läpijuoksu, seisomisesta, maahan menosta, eteen istumisesta ja kaikista väleistä tuli pallo palkkaa. Kaket loppuun hienosti paikallaan; hiukan hitaasti.

Olipa hauskaa riehua Skäpädin kanssa. Täytyy muistaa leikkiä enemmän. Olen keskittynyt ruualla mielentilan hallintaan ja unohtanut leikkiä. Kipi ei kuumene leluista liikaa, joten sellaista estettä ei ole.