TAmSK:n iltatokoon oli ilmottautunut mukava määrä VOI ja EVL koirakoita (8 / 12), mutta syystä tai toisesta paikalla ei sitten ollutkaan  kaikkia (6 / 8). Toisaalta meille paikanpäällä olleille onneksi. Sadekuurot ja pakkasen tuntumaan laskenut lämpötila eivät oikein houkuttaneet monen tunnin seisoskeluun kentällä. Tuomarina toimi Jari Salokanto ja harjoittelijana Johanna Nyberg. Tuomarin visio hyvästä toko-liikkeestä oli täydellinen, joten jokainen pienikin virhe alensi pisteitä. Koe suoritettiin kahdessa neljän koiran ryhmässä vähän monimutkaisesti: ensin ykkös ryhmän paikalla olot ja puolet liikkeistä, Sitten kakkos ryhmä teki samat. Loppu liikkeet kaikki omalla vuorollaan. Näin meidän ykkösryhmäläisten ilta venyi ihan kivasti. Paikalla klo 17:30 ja palkinnot/kilpailukirjat jaettiin klo 21.

Kipin olin ruokkinut viiden aikoihin ja repun pakkaaminen sai neiti-koiran pyörimään ympyrää eteisessä. Meidän suorituksemme meni seuraavasti:

1) istuminen ryhmässä 2min 9; pari tassun siirtoa

2) paikalla makaaminen häirittynä 4min 10

3) vapaana seuraaminen 8,5. Tuomareiden keskustelu: JS" Todella kaunista seuraamista, mutta en tykkää kun koira on noin lähellä." JN "Mutta sehän ei koske!" JS " Ei niin,mutta säännöisdsä määritellään 10 cm etäisyys." ja on nostamassa 7,5 "...nooo, annetaan nyt sitten parempi."

4) seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6; Kipi istui myös maahanmenon. Mun syy!! Kävelin todella nopeasti ja käsky tuli ihan huonosti.

5) luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 8: loistava muuten, mutta liikkuri lähti kävelemään maahan-käskyn aikana maahanmenon paikan kohdalta joten Kipi vilkaisi "mitä?" joten liike pysähtyi kyynärät ylhäällä. laski ne sitten maahan ja loppu liike ok.

6) lähettäminen määrätylle paikalle.... 8: merkille ja siitä ruutuun hienosti, "seis" käskyn jälkeen otti vielä yhden loikan -> pysähtyi aivan takarajalle. annoin "tänne-maahan" käskyn mitä Kipi totteli. loppu mallikas. Tuomarin mielestä ei totellut seis-käskyä

Tässä siis pitkä tauko minkä aikana yritimme pysyä lämpiminä.

7) ohjattu noutaminen 7: "merkki"-käskyllä Kipi pyörähti oikealla puolellani olevalle ylimääräiselle merkille. (Oli ruudun merkki, mikä jäi kehään vaikka muut merkit siivottiin pois.) Siitä ilman käskyä heti oikeaan paikkaan ja hyvä nouto ja kaunis luovutus.

8) metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10

9) tunnistusnouto 8: Kipi tarkisti kaikki kapulat kahteen kertaan ja pyöräytti palautuksessa kerran kapulaa

10) kaukokäskyt 8: "Hienosti paikallaan, mutta koira tessuttaa tassujaan. Ei siis liikkunut mihinkään, mutta näyttää levottomalta."

Yhteensä 261,5 1.tulos sijoitus 2.

Kokeelle tavoitteeksi asettamani "pisteitä joka liikkeesttä" siis toteutui. Erityisen tyytyväinen olen ohjatun palautukseen, seuraamiseen ja siihen ettei Kipi törmännyt eikä käyttänyt tassujaan minun varpaillani. Kauneusvirheitä paikkailemaan siis !