Torstaina talvi sitten tuli. Pyöräilyt loppuivat siihen. Perjantain kokopäiväinen ja yöllinenkin lumisade toivat yhteensä n. 10cm "hangen". Lauantaina sää lämpeni ja alkoi sulattamaan lunta. Reenit tehtiin räntä sohjossa.

Tein Kipille ensin paikallaolot lyhennetyillä ajoilla. Häiriötä ei ollut, kukapa sitä olisi eksynyt kentälle missä on kymmen senttinen sohjo ja räntää sataa Istumisessa ei huomautettavaa. Makuun jätössä en ollut tyytyväinen maahanmenon nopeuteen, muuten ok.

Sitten merkillemenoja pallopalkalla.Käytössä kaksi merkkiä viidentoista metrin päässä toisistaan ja ruutu.Tänään oli asenne kohdallaan. Monta hienoa hyvä vauhtista merkkiä.Lähettelin merkiltä toiselle ja palkkailin välillä hienosta paikasta merkin takana tai vauhdikkaasta menosta. Välillä lähetin ruutuun. Siellä Kipi ei ensin aikonut huomata palloa vaan selvästi odotti ruokaa. Koska en lähtenyt liikkeelle toi Kipi pallon minulle. Ihan hassu blondi

Toisessa osassa tehtiin ohjattuanoutoa heitetyillä kapuloilla. Sari seisoi vieressäni tekemässä lisä painetta luovutuksiin. Hyvin Kipi pidätteli itseään ja meni jokakerta merkille. Vauhdikkaat noudot kärsivät hiukan lumesta. Suu täynnä lunta ja pidä siinä sitten rauhallisesti Luovutukset tulivat lähelle. Jeeeeeeeeeee jeeeeeeee! Iltaruoka reenit rulettaaa!!!!!!

Seuraavaksi pitäisi löytää sisätila reenaamiseen. Pika reenit onnistuvat, mutta paikallaoloja eikä oikein seuraamistakaan voi tehdä lumikasassa.