Ja palattu treeneissä pilkkomiseen. Tosin kovasti ollaan sään armoilla, pakkanen vaihtelee -10- -20 välillä ja kun pakkanen lauhtuu alkaa lumipyry kovan tuulen kanssa. Eli ulkona tehdään vauhti juttuja ja leikitään.

Kotona sisällä Kipi on tehnyt paikalla oloja ruokakupin edessä. Siinä ollaan tehty 3 min istuen+5min maaten. Ajatuksena markkinoida ne Kipille yhtenä liikkeenä. Sisällä peilin kautta vahtien. En ole päässyt kertaakaan muistuttamaan liikkumisesta. Sitten on tehty noudon palautuksia eri kapuloilla ja kakeja.

Eilen lähdettiin koululle. Lumituisku oli puuskaisen tuulen kanssa varsin haastava häiriö. Leikittiin ruutuun juoksuja: merkin kautta minä omaa paikkaani vaihdellen, kutsu ruutuja ja kilpaa juoksuja. Sitten "hyppy" noutoja pallolla ja kapulalla. (Hyppynä pihassa oleva puomi n. 40cm). Niissä muistutin pitämisestä. Ohjattua noutoa pari koko liikkeenä.Luoksetuloakin piti ottaa, mutta Kipi hävisi hankeen joten jätettiin se yhteen kertaan. Kun molemmilla oli lämmin tein loppuun paikalla olot 1min istuen +2min maaten. En päässyt kovinkaan hyvään piiloon, puun takana, mutta se tuskin oli mikään puute. Palkkana vaihdellen nami tai pallo.

Tänään Tallilla Sarin, Tuikun ja Hukan kanssa. Jatkoin metallin nosto leikkimistä. Ensimmäisessä lievää arpomista sen jälkeen upeita nostoja mistä pääsi juoksemaan pehmopatukkaan. Vaihdettiin kovamuoviseen kapulaan ja sillä samaa leikkiä. Sitten puukapulalla vinoon heitettyjä noutoja. Hyvin Kipi joka kerta muisti hypätä ja suukin pysyi rauhallisena.

Tunnari kapulan nouto+pito harjoituksia alkuun. Ne hyvin vaikka ensimmäisen Kipi aikoikin viedä Sarille. Oli meinaan ensimmäinen kerta, kun tässä harjoituksessa oli mukana liikkuri. Sitten tunnari liikkeenä. Muuten hieno, mutta siinä Kipi puri tiukasti kapulaa.

Luoksetuloja pari kertaa. Niihin en ollut tyytyväinen. Eipä olla päästy tekemään.

Paikalla olot 1+2 min. Makuussa Kipi pyöräytti pyllyään ja pääsin siitä muistuttamaan.

Kylmä tuli Tallillakin, mutta ei onneksi ollut hankea hankaloittamassa juttuja. Alustakaan ei ollut liukas. Väki on hyvin muistanut sisäkengät, joten matto ei ole kastunut. Vielä kun agi väki keräisi esteet pois reenien lopuksi niin sitten oltaisiin tasapuolisia kaikille.