4.10 maanantai aamuna lenkin jälkeen Kipi tiputti taas verta. Heti Veterin auettua soitin ajan. Kesken työpäivän käytin sen tarkastuksessa. Ultralla tarkistettiin virtsarakko ja kohtu; kaikki kunnossa. Virtsan pikatestissä kaikki kunnossa, labratulokset saisin  tiistaina. Koska koira on muuten hyvässä kunnossa eikä oireile mitenkään epäili ell, että oireet johtuvat sulffasta. Joskus harvoin se tekee rakkoon kiteitä mitkä aiheuttavat vuotoa. Tiistaina labroissa ei mitään muuta mutta kiteitä löytyi. Eli ei lisää lääkettä ja sulffa kuuri lopetettiin kesken. Jo ilmoitettuun toko-kokeeseen voitaisiin siis osallistua.

Sunnuntaina pitkästä aikaa Sarin ja Tuikun kanssa koululla reenaamassa. Kipin kanssa lämmittelin seuraamisella. Kipi kävi todella kuumana ja jouduin sitä muistuttamaan äänen käytöstä. Sitten tehtiin luoksetuloa. Vauhti hyvää, seisominen parantunut vähän, maahan meno valuu. En arvannut hiekkakentällä ruveta vaatimaan vauhtia tähän. Kipihän on aivan karvaton ja taka tissit roikkuvat vielä vähän. Katsotaan myöhemmin. Sitten ruutu. Muuten super hieno mutta aavistuksenomainen varastaminen sivulle kutsuun. Otettiin loppu uudelleen  ja Sari huuteli "käsky" ja minä kääntelin päätäni sanomatta mitään. Nyt pysyi. Ohjattu noutaminen hieno, paitsi luovutuksessa otteen kiristäminen kapulasta niin että kuuluu. Haetutin molemmat puolet. Tunnarissa hiukan sähläsi haistelussa ja muisti etuhassasnoston. Kakeissa kaukaa tekniikka hukassa, läheltä toimii.

Tiistaina kotipiha reeneissä hinkattiin luoksetulon maahanmenoa. Vauhtia oli ja pääsin palkkaamaan muutaman hyvän sukelluksen. Merkillemenoja leikittiin todella vauhdikkaasti. Ruutuun menot supereita. Hyppynoutoa puukapulalla, luovutukset rauhallisia.

Aamuruokareeninä kokoviikon metallinouto, tunnari ja kaket. Kyllä se kotona osaa! :)

Perjantai iltana olisi vanhan tavan mukaan pitänyt käydä tekemässä kurireenit, mutta mutta.... Töissä oli ollut hankala päivä ja ajattelin rauhoittaa itselleni metsälenkin. Siellä tehtiin metsäautotiellä seuraamista, jäävät liikkeet, luoksetuloa ja kaukoja. Ainoa mihin piti puuttua oli luoksetulon pysähdys seisomaan. Kipi ei reagoinut käsimerkkiin! Voihan käääkkkk.... Keskusteltiin.....