Koirakoutsi järjesti "Kisavarma koira" tilaisuuden ja kutsui Pekka Korrin kouluttajaksi. Pääsin Kipin kanssa mukaan esimerkki ongelmana "kuumuminen".

Aamulla aloitimme luennolla missä Pekka kävi läpi koiran motivoinnin, viettejä, valmistautumista ja ohjaajan käytöstä koe tilanteessa. Liekö osallistujat hitaita käynnistymään aamulla sillä ihan lopussa vasta uskaltautui muutama kyselemään.( Itse en viitsinyt tällä kertaa olla ainoana äänessä.)

Hallilla seitsemän eri ikäistä, eri tasoista ja eri ongelman kanssa painivaa koirakkoa pääsivät vuorollaan Pekan kommentoitavaksi. Aluksi kerroin meidän lähtötilantemme: tehty pienestä pitäen ohjelmareenejä (Pekan termi kokeen omaiselle) eli Kipi kestää palkkaamattomuuden, olen ruualla hallinnut Kipin mielentilaa-> ennen koetta runsaasti ruokaa mikä tietysti vähentää vauhtia, mutta rauhoittaa komentamista, kesällä pennut mikä nosti johtajuus kiistan, kuumuessaan/ kokiessaan epävarmuutta Kipi haukkuu ja puree minua, paikalla oloissa vahtii ympäristöä saattaa puhkua/haukahtaa, kuumuu yleisöstä, liikkurista, kapuloiden luovuttamisesta, koskettamisesta (tässä kohden listaa yleisö nauroi) Nolostunut

Pekan kommentti: Olet tehnyt paljon ja oikein. Analysoinut koiraa ja tehnyt siitä oikeat johtopäätökset. Vain pienen pieni osa koirista on tyytyväisiä joutuessaan/ päästessään johtajan asemaan, mutta tässä on koira mikä ilmiselvästi on johtaja. Jos Kipi laitettaisiin koiralaumaan se olisi HETI johtaja. Se on ilmiselvästi myös kova. Todella haastava koulutettava. On suuri puute, kun et voi kokeessa kiittää koiraa taputtamalla/ silittämällä. Tuomarit ovat ihmisiä ja seuraavat parin työskentelyä kehässä myös arvostelun ulkopuolella. Ja toki keskinäinen käyttäytyminen näkyy myös arvostelussa. Esimerkiksi tuomari miettii liikkeen arvostelussa 9 vai 8 ja katsoo kuinka ohjaaja iloisesti kehuu koiraansa; no annetaan ysi vaikka siinä se pieni virhe olikin.

Kerroin Pekalle, että lisä pointin tähän tekee vielä se, kun minä olen vihaisen näköinen keskittyessäni.

No, joo te saatte sitten 7½.

Aivan!

Sitten ongelman ratkaisuun. Itse olin miettinyt, että tehtäisiin koemaisesti muutamia liikkeitä. Kerrankin lämmin paikka, yleisöä ja hyvä tuomari. Mutta sehän ei olisi vienyt meitä yhtään mihinkään, koska komentamalla Kipi ei kuumumistaan lopeta. Pekka kertoi hyvän vertauksen: Jos vesi kiehuu kattilassa lujaa, mitä tapahtuu kun laittaa kannen päälle? Kohta vesi pursuaa joka puolelta ulos! Mikä auttaa? Kattilan siirtäminen pois levyltä!

Sama juttu kiehuvan koiran kanssa. Ei auta paineen kasaaminen koiran sisälle; varmasti jossakin kohtaa räjähtää. Siiretään jäähdyttelylle.

Eli minä alan siedättämään Kipiä taputtamiseen ja palkkaan siitä repimisleikillä minkä Kipi saa voittaa ja lopettaa itse. Minä siirryn "piknikille" viestittämään koiralle, että juttu oli mitätön pikku ele.En saa haastaa koiraa ja pitää osata lopettaa juuri ennen räjähdystä. Pala kakkua Silmänisku

Tehtiin muutama esimerkki; lähdin kävelemään takaperin ja Kipi lähti tulemaan kohti-> kehui ja taputin sitä, kun Kipi pysyi rauhallisena revitytin lelulla minkä Kipi voitti ja minä kävin istumaan. kolmannesta Kipi lähti komentamaan eli ei saanut lelua. tästä joutui jäähylle eli "pää tyynyyn" makuulle

pyysin Kipin sivulle-> hyvästä kontaktista kehuin ja taputin sitä rintaan siirryin pari askelta taakse ja revitytin lelulla mikä Kipi votti, toisesta Kipi nousi-> pää tyynyyn

tehtiin pieni pätkä seuraamista Pekan liikkuroidessa-> kiitos-> kehu, taputus, lelu. toisesta Kipi nousi-> pää tyynyyn

Kun minä kävin istumaan ja muutuin passiiviseksi Kipi jätti lelun ja lähti  kiehnäämään Pekkaa. Kerroin tämän olevan se toinen keino millä Kipi haalii laumaa itselleen. Pekka tiesi heti minkälainen ongelma se on. Kipi hallitsee ihmisiä ja tietämättömät ihmiset lähtevät sen mukaan heti. Se saa paijaamista ihan ilmaiseksi ja on taas niin johtajaa. Eli ihmisvieroitus jatkuu....

Paikalla olon puhkimiseen ja vahtimiseen oli Pekan neuvo:johtajuus! koira ei vahdi vaan minä teen sille selväksi että se on mun homma ja PISTE!!! Eli ihan oikea on ollut ote siinä.

Näillä eväillä mennään ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Seuraavissa kisoissa ei varmasti vielä näy muutosta, mutta toivossa on hyvä elää. Hymy