Talven kovat pakkaset ovat tehneet reenaamisesta melko mahdotonta tai ainakin haasteellista, koska lämmintä reenipaikkaa ei ole. Myös valaistus ja lumen mahtava määrä ovat rajoittaneet tekemistä. Onneksi kevättä kohden mennään lujaa vauhtia, joten valon määrä lisääntyy ja toivottavasti myös lämpö nousee ainakin lähelle -5 astetta. Nyt on jo pitkään ollut -28--20 asteen välillä. Kaikkea muuta on tehty pieninä pätkinä, mutta paikalla olot ulkona ovat täysin tekemättä. Nyt talviloma viikolla ollaan reenattu seuraavasti:

maanantai: ainoa paikka missä ei ole hiekoitus hiekkaa on Itäisen alueen varikon huoltotie. Siellä tehtiin seuraamista kaikilla nopeuksilla, käännöksiä ja askel siirtymisiä. Luoksetuloa eri pätkistä palkaten. Maahan menoa otettiin eniten ja minusta alkoi tunuta siltä, että Kipistä on hauskaa liukua mahallaan pysähdyksiin. Kaukokäskyt pitkältä matkalta ensin hukassa, mutta laitoin sukkapallon Kipin eteen ja johan pysyi paikallaan. Hassu otus ei edes vapautuksesta ottanut sitä vaan tuli hakemaan minulta. Reenit loppuivat kesken, kun sukkapallo lensi koivun oksalle korkealle.

tiistai: Prisman parkkiksella Tainan ja Maisan kanssa. Kipillä aiheena kisamainen suoritus. Seuraaminen ok. Jääviin liikkeisiin saatiin häiriöhenkilö (henkilökunnan edustaja tuli tupakalle seinustalle). Ihminen joka seisoi tummissa vaatteissa melko liikkumatta oli Kipistä todella outo. Sitä piti pitää silmällä. Liike meni hyvin viimeiseen jäävään liikkeeseen asti (oli "arvottu" istuminen). Siinä Kipin oli käännettävä itseään hiukan, että pystyi näkemään "mörön". Vaatimus suorassa olemisesta ei meinannut onnistua. Luoksetulo oli mekoista liukastelua. Ruutu hyvin, Kipi meni sivusta ulos, mutta korjasi käskyllä, loppu ok. Ohjatussa ensin merkille huonolla vauhdilla. Hiekotushiekka jarrutti!! Provosoinnilla sain vauhtia. Nouto hyvä ja luovutus asento suora. Tunnari hyvä, vaikkei Kipi etuhammas nostoa loppuun asti pitänytkään. Kakeissa laitoin Kipin selkä sitä seinustaa päin missä mörkö oli ollut. En meinannut saada Kipiä kunnolliseen perusasentoon ja tekniikka hukkui. Toistettiin ja se paremmin. Huomaa, ettei häiriöreenejä ole tehty. Kotona huomasin toisen takatassun anturasta puuttuvan palan. Ilmankos juokseminen oli nihkeää.

keskiviikko: Aamulenkin yhteydessä kaukana maahan menoja ja pari eteen lähetystä. Pieni pätkä seuraamista. Kotona paikalla makuun jättöjä ja loppu perusasentoja. Istumaan nousu oli nihkeää.

perjantai: Huoltotiellä taas seuraamista, ok. Noutoja vinosta; hyvät luovutukset. Merkille menoja vauhdilla. Hienosti Kipi haki oikeaa paikkaa eikä vauhtikaan hävinnyt vaikka onnistuin pari kertaa heittämään pallolla Kipiä päähän. Kaket hyvin. Saatiin kepillä heitettyä sukkapallo alas puusta. Koirilla oli hauskaa metsästää keppiä hangesta. Sissi puraisi huuleensa reiän ja veristä kuolaa roiskui joka paikkaan. Minulla oli takki aivan jäätyneessä verisessä kuolassa, kun lähdimme kotiin. Onneksi vastaan tulijoita ei ollut.

lauantai: Ensimmäistä kertaa PKY:n reeneissä. Koska Keijo oli kipeä ja lähti silti kuskiksi, en kovin pitkästi reenannut. Kentällä seisoskeli neljä henkilöä, joten päätin käyttää tilannetta hyväkseni.Tein ensin ilmottautumisen ryhmän keskellä, ei ongelmaa.Sitten tein pk seuraamisen henkilöryhmineen. Seuraaminen oli muuten hyvää, mutta kontakti putosi muutamaan kertaan. Oma kävelyni oli Kipistä varmaankin omituista, koska kentällä oli n.5cm pehmeää lunta sai jalkoja nostella liki marssi tyyliin.Tosi tehokas alkulämmittely Silmänisku

Sitten suunitelman mukaiseen reeniin. Kipi kentän reunalle paikalla oloihin. Henkilöryhmä pyöri Kipistä oikealla; siinä kävi pari eri koiraa ja vasemmalla hiukan kauempana reenasi toko-ryhmä. Kanttiinin edessä muutama ihminen ja hetkittäin haukkuva iso uros. Pirkko vahti Kipiä ja minä otin piilossa aikaa. Istuminen 2min meni rauhallisesti. Makuu 4min ei ollut aivan rauhallinen. Muutamaan kertaan Kipi keikutti pyllyä-> Pirkko näytti merkin ja minä karjuin perkeleitä. Palkkasin pelkällä kehulla. Luoksetuloissa seisominen oli hyvä, mutta maahanmenoja haittasi pehmeä hanki. Pirkko avusti tunnarin ja se oli SUPER!! Etuhammas nostolla luovutukseen asti jeeee jeee jeee. Bileet!

Iltalenkillä Kipi ui taas hangessa.