tiistai: Sitä vois kysyä onko ihninen ihan viisas! Kävelin metsään 3 km, jätin koiran puuhun kiinni ja kävelin 1,5 jäljen, jatkoin tallaamalla 30x30 m esineruudun. Kyllä ohjaaja kuntoa saa ja koira kerää virtaa odottamalla.Niin ja pitihän sieltä vielä kotiinkin kävellä.Silmänisku

Esineinä oli sukka vasemmassa reunassa keskellä suuren pystyyn nousseen juurakon takana, edessä keskellä pieni korupussi ja oikealla takakulmassa trikoinen hiuspanta. Esineet olivat Maikun tavaroita mihin en ollut koskenut. Kaiken odottelun jälkeen Kipi oli intoa puhkuen lähdössä tekemään hommia. Pysyi kuitenkin nahoissaan ilmottautumisen ajan. Minä en tietenkään muistanut ottaa aikaa, mutta luulisin kahden esineen nousseen 5 min sisällä. Ruutu oli rinteessä niin että oikea takakulma oli korkein kohta. Tuuli kävi vinottain alueen yli. Aloitin oikealta. Kipi lähti hyvin taakse asti, mutta ei saanut hajua. Jatkoi takalinjaa pitkin ja tuli alas vasenta reunaa. Juostuaan jo juurakon ohi se löi jarrut kiinni ja etsi esineen. Minä muistin liikkua etulinjalla. Lähetin muutaman kerran tyhjiä pistoja. Kipi otti paremmin suunnat näytöstäni kun kertaakaan aikaisemmin. Etureunan loputtua lähein Kipin poikittain alueen yli ja sitten nousi hiuspanta. Korupussi löytyi, kun lähetin koiran aivan etulinjaa pitkin. Kipillä oli valtava halu tehdä töitä. Jos se tällä intensiteetillä tekee kisoissa on aivan sama montako esinettä se nostaa, tätä työskentely motivaatiota haluan koiralle! Nauru

Tein vielä esineen pito+ohjaus harjoituksen. Vein esineet keskivälille aluetta n. 6-8 m väleillä. Lähetin Kipin aina esineen kohdalta ja sen etsiessä siirryin . Kipin tuodeaas esinettä muistutin pitämään nätisti. Hienosti homma pelitti! Hirmu bileet.

Sitten huilattiin ja juotiin. Tehtiin pikkupätkä seuraamista, kaikki jäävät ja noutojen nopeaa palautusta. Luoksetuloja en uskaltanut ottaa, koska polvi on niin kipeä lauantaisen kompuroinnin jäjljiltä, etten halunnut hyvän fiiliksen vaarantuvan Kipin törmäyksestä. Frisbee on Kipille ihan super hyvä palkka ja sillä sai noutojen palautuksiin hienon vauhdin. Taas huilattiin ja sitten tehtiin pieni lenkki. Jälki vanheni 1, 45 min.

Jana oli 35m, jäljellä kolme kulmaa oikealle, kaksi vasemmalle sekä piikki. Keppejä alunperin kuusi, mutta loppu jälki ajautui pidemmälle kun piti ja luulin jo eksyneeni, joten lopetin jäljen metsään. Heti sen suuren kiven kierrettyäni (mihin siis lopetin) tunnistinkin paikan ja päätin jatkaa jälkeä tielle asti. Otin matkalta karahkan mistä katkaisin loppu kepin.

Janalla Kipi näytti hiukan epävarmalta ja ensimmäisellä lähetyksellä se lähti kävellen aivan vinoon. Pyysin sen takaisin ja tsemppasin eteen menolla. Toisella lähetyksellä mentiin reppaasti jäljelle asti. Kipi teki pienen lenkin takajäljen kautta ja lähti jäljestämään. Kulmat menivät hyvin, piikki oli aivan super . 2 ja 3 keppien alla oli herkkukipot. 4 ja 5 kepit olivat mustikkavarvikossa ja niistä Kipi ajoi yli. En kommentoinut! Kutonen löytyi vaivatta ja siitä hienosti jatkoi vaikka keppi olikin kulmassa. Seuraavaksi Kipi nosti sen karahkan mistä olin ylimääräisen kepin katkaissut. Oli pakko palkata Hymy Loppu hyvin. Herkkua ja biletystä.

keskivikko: iltalenkillä seuraamista, kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytyksiä

torstai: aamulla tein kaksi janaa 20 ja 15 metriä sekä 15x50 esineruutu kaistan. Esineiksi oli ottanut vaikeat hammastahnatuubin ja kynsiharjan. Hienosti Kipi etsi, mutta eipä nostanut kumpaakaan. Minusta näytti, että Kipi olisi katsonut tuubia. Eikö uskonut sen voivan olla esine? Molemmat nousivat,  kun kävin lähellä auttamassa. Jätin tuubin samaan paikkaan ja palattiin Kipin kanssa etreunalle. No jo vauhtia!

Sitten  25 m janalle. Hienosti lähti, nyt ei epäröinyt yhtään. Takajäljelle, mihin annoin mennä liinan mitan ja pyysin käänytmään. Kepin olin laittanut mustikkavarvikkoon. Haju löytyi ja Kipin piti oikeasti etsiä se. 15 m jana oli samanlainen. Halulla lähti. Otti jopa oikean suunnan, mutta kääntyi sitten takajäljelle mistä minun piti kääntää takaisin oikeaan suuntaan. Varvikosta löytyi keppi etsimällä.

Nyt on sitten kaikki maastovalmistautumiset tehty. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää Nolostunut

Illalla voi/evl ryhmän reenit. Tokoillaan kakeja, metallinoutoa yms. Loppuun teen eteenlähetyksen frisbeelle, että Kipillä on hyvä fiilis ja hauska mielikuva juosta kovaa ja kauas.