Viimeinen viikko on ollut hiukan hankala. Loma loppui, mutta Maikku oli sairaana kotona hoitaen samalla Vicin ruokinnat ja ulkoilut. Torstaina oli sitten ensimmäinen pitkä päivä koirat keskenään kotona. Laitoin aamulla Kipin kohinhoitohuoneeseen Vicin turvaksi. Kun tulin kotiin olivat molemmat rauhallisesti "omissa huoneissaan". Iltalenkin jälkeen oma olo romahti; kuume nousi kahdessa tunnissa yli 38,5 asteen. Silloin liikutaan tajunnan rajamailla. Kauhea päänsärky ja yskä eivät ainakaan helpottaneet olotilaa.  Maanantaina kävin lääkärissä hakemassa vahvistuksen epäilyyni: influenssa ja poikki yskitty kylkiluu.

Vicin kanssa on edistytty kahden lelun leikissä hienosti. Se on Vicin mielestä ihan huippu hauskaa, joten yhdistin siihen "irti" käskyn. Neiti koira irrotta nätisti lelusta käskyn kuultuaan ja leikki jatkuu välittömästi.

Istu käsky on ehdollistunut jo sanaan.

                                1330357514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maahan käskyä olen opettanut riehumisen kautta. Olen kahdelle edelliselle opettanut sen erilailla. Tahdon koittaa mitä Vicin tempperamentti ja eri tapa opettaa tuovat tulokseksi.

Sivu on ihan alkuvaiheessa. Sivulle ohjaan namilla ja kontaktista palkkaan ahkerasti.

Paikalla makuuta on tehty 1-2 min monesti välissä palkaten.

Luoksetulo toimii hienosti. Tässä vaiheessa oma nimi käskynä. Aina positiivinen käsky ja hyvä palkka.

Harmittaa oma sairastuminen, kun vihdoin olisi ulkona sellaiset ilmat, että Vicin knssa voisi puuhailla ulkonakin. No, ei auta muu kuin parantua. Kesää kohti mennään.

                                  1330357576_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

                                           Tarkkaavainen tutkija. Kaikki on katsottava ja haistettava.

                                    1330357602_img-d41d8cd98f00b204e9800998e