Vesa tiesi Atalan koulun pihan olevan sula, joten sovimme reenit sinne. Nyt kun oli liikkuri paikalla tehtiin kisamaisesti ensin seuraamista. Jo perusasennon ottamisessa Kipin piti kommentoida ja sitten kommentoin minä! Itse seuraamisessa ei sitten ollut huomautettavaa. Seuraavaksi ruutu, hienosti! Kyynärät nousivat irti maasta, kun kävelin kohti ja tästä huomautin. Luoksetulossa seisominen oli lähinnä paikalla juoksua ja maahan menokin venyi. Eteen istumisessa Kipin tassut tulivat nilkoille asti. Tätä se reenaamattomuus tekee. Toisaalta olen nostattanut virettä pk-koetta varten. Eli sitä saa mitä tilaa!! Tunnari oli hieno.

Vici aloitti leikkimällä. Sitten kokeilin joko "pakko nouto" toimisi kentällä. Ei toimi! Ruokareeninä kotona on lähtenyt hyvin edistymään tunnarikapulan suuhun ottaminen. Alkuun Vici  sai olla vakka makuulla ja riitti, että se nuolaisi kapulaa. Nyt vaadin istumisen ja suun aukeamisen. Tätä jatketaan siis kotona. Sitten tehtiin vauhti luoksetuloja Veskun pitäessä kiinni. Kokeiltiin istumista ja maahan menoa liikkeestä. Hyvin Vici seuraa namia. Seisomaan pysähtyminen on vielä niin uusi juttu, ettei keskittyminen riittänyt siihen kentällä. Lopuksi leikittiin.

Veskun innoittamana kokeilin Kipin kanssa rally-tokon oikean puoleista seuraamista. Kyllä Kipi namissa kiinni pysyy. Okealla perusasennot olivat ihan vinoja, mutta leikkiähän tämä oli! Edessä istumisesta vasemman kautta oikealle sivulle istumaan ei sitten onnistunutkaan, koska ohjaajalta loppuivat kädet.