Kovat pakkaset ovat pitäneet huolen, ettei reeneistä tule kovin pitkiä. Pieniä pätkiä seuraamista ja jääviä liikkeitä on Vicin kanssa tehty lenkkien yhteydessä. Kipi on saanut lomailla ihan rauhassa. Jouluksi lähdimme Leville viettämään perhejoulua. Piritahan on siellä vakituisesti ja mummu sekä veli tulivat myös sinne. Mukavan leppoisaa mökkeilyä. Televisio hajosi aaton aattona ja omistaja tuotatti uuden joulupäivän iltana. Pakkanen hipoi -30, joten ulkoillakkaan ei kovasti tarjennut. Ihan ei mennyt Strömsöön malliin, mutta lomaa kuitenkin lähdettiin hakemaankin.

 Menomatkalla kävimme Joulupukin maassa. Koirat jaksoivat hyvin matkan vaikka autoilua niille tuli 15 tuntia muutamilla pikku jaliotteluilla.


Siellä oli kaikenlaista ihanaa joulukrääsää


Jouluaatto aamuna ulkoilimme luvattomasti moottorikelkka reittiä pitkin Levijärven rantaan aamun valkenemista katsomaan.


Joulupäivän iltalenkillä pakkasta -28 ja aurinko kultaa metsän latvat

 
27.12 pakkanen lauhtui ja päätimme lähteä käymään tunturissa. Tuikku-ravintola on ylin paikka mihin autolla pääsee. Lauhtumisen myötä alkoi lumisade ja tunturissa kävi tuima tuuli. Ei tullut ulkoilusta vieläkään mitään.



tykkylumiset puut olivat veistoksia


Kotimatkan alkaessa 29.12 aurinko kiipesi jo näin korkealla