Kesälomahan alkoi TOKO-SM kilpailuilla, jatkui BH-kokeella ja se jälkeen on tehty monenmoista. Treenaamisessa ei ole ollut mitään varsinaista aikataulua tai suunnitelmaa, mutta tehty on! Kävimme metsäreeneissä, missä Keijo teki Vicille ensimmäisen "vieraan"jäljen. Se oli n.500 metriä kuudella kepillä ja jana 10 m. Koska lähdin itse tekemään Kipin jälkeä en tajunnut katsoa missä Vicin jälki tarkasti meni. Keijo lähti metsästä ennenkuin Vici pääsi jäljelle, joten alku ei sujunut. Kun sitten harhailemalla löysimme toisen kepin, sai Vici varmuuden missä mennään ja loput löytyivät.

Kipin jälki 1,5 km jana 30 m ja reilun tunnin vanha.Neljä piikkiä ei tavallisia kulmia. Jana oli katastrofi, minä oli taas ihan hukassa ja yritin ohjata koiraa väärään suuntaan. Kipi piti päänsä ja lähti oikealle jäljelle!!! Miksi minä aina hukkaan itseni!!! Jäljen puolivälissä minä taas olin varma, että Kipi on väärällä jäljellä ja pakotin sen toiseen suuntaan. Jonkin matkaa mentyämme tajusin, että me jäljestetään väärään suuntaan. Käänsin sitten koiran. Ja vielä muutama metri ennen kutoskeppiä näin marjastajan repun polun vieressä ja Kipi teki kulman takaisin metsään päin eli marjastajan perään. Sain sen ohjattua kepille. Voihan hu hu!!

Esineruutu 50x30 metriä.Vieraat esineet takakulmassa vasemmalla missä maasto laski, oikealla takana ison laakean kiven päällä ja keskellä risukasan alla. Ensin Kipi teki super hienon etsinnän; ajassa 2,45 kaikki esineet minulla. Sitten Vici toi kaksi esinettä 1,5 min. Vasemman takakulman esine tuotti hankaluuksia ja päätin jo lähteä auttamaan, kun pikkukoira kirmaa tykö esine suussaan.

Seuraavana päivänä oli käytävä korjaamassa jäljen töppäilyt.

Vicille laitoin apunameja muutamaan kohtaan 300 metrin jäljelle. Siinä oli 15 m jana, pitkä kaari ja yksi kulma. Jana hienosti ja nameista osa jäi, kun muurahaiset olivat niissä, kepit Vici merkkasi. Jouduin kuitenkin auttamaan tuonnissa minulle.

Kipillä 25m jana, kaksi kulmaa ja piikki n.1 km 8 keppiä. Nyt sujui hienosti! 

Olin kouluttamassa Pomarkussa springereitten leirillä tokoa ja omat koirat olivat mukana. Nekin pääsivät hiukan tekemään: Vici osallistui mätsäreihin, missä oli kaksi kehää ja tuomaria. Juoksua tuli siis oikein kunnolla. Kuva Tiia Sutinen

1013139_10151721689829701_1897383681_n-n

Kipi tokoili ruutua, luoksetuloa, kaukoja sekä paikallamakuuta hyvässä häiriössä.

Seuraavalla viikolla lähdimme Teiskon mökille mummun, Hannan, Nooan, Keijon ja koirien kanssa. Työläiset Riku ja Maikku liittyivät illalla saunomis seuraan. Tein koirille jäljet.

Vicin jälki nurmikolla n.150 mertiä, 10 keppiä ja kaksi kulmaa.Vanheni 45 min.Kova tuuli oli alussa vastainen ja lopussa myötäinen, se hiukan vaikeutti toisen kulman löytymistä. Kepit Vici merkkasi kaikki, otti suuhunsa ja olisi jatkanut matkaa, mutta kannustamalla toi  minulle.

Kipin jälki: jana 25 metriä, jälki 400 metriä, vanheni 2 tuntia, alustassa vaihtelua ryteikköisestä metsästä paljaaseen maahan ja vyötärön korkuiseen horsmaan, tien ja ison ojan ylitys. Kipi oli super!! Kaikki onnistui, vauhtia oli ja haasteet vain nostivat Kipin halua päästä loppupalkalle.

Mökkeillessä koko belgijengi päästeli kolmisen tuntia metsässä, kun me keräsimme mustikoita. Illalla ne leikkivät järvessä.

Kuva0251-normal.jpg

Vici leikki prinsessaa tiara päässään.

Kuva0255-normal.jpg

Belgijengin huilaustauko. Mustikat maistuivat koirille hyvin. Vici oli varsinainen poimuri. Puskat kahisivat, kun se riipi itselleen herkkua. Kipikin löysi itse omat marjansa. Himmi puolestaan päätti päästä helpolla ja vieraili Hannan ämpärillä.

Kuva0257-normal.jpg

Himmi vietti 3 vuotis synttäreitään.