Kentällä ollaan käyty pari kertaa viikossa tokoilemassa. Kipi on muistellut myös pk-tottista.

Vicin kanssa on keskitytty hauskanpitoon ALO-liikkeissä. Vähän on alettu tekemään AVO-luokan luoksetulon pysäytystä. Se alkaa hahmottua Vicille, mutta itse en ole vielä saanut siitä varmuutta kumpi toimii paremmin käsimerkki vai suullinen käsky. Suurimmaksi osaksi annan vielä molemmat yhtäaikaa. Myöskin hyppyyn ollaan tehty istu/seiso vaihteluita ja hyvin Vici kuuntelee. Liikkeestä istuminen ilman apua tuntuu vaikealta ja istuminen on silloin epävarma. Tasamaanoutoon ollaan yritetty saada vauhtia palautukseen. Meno on vauhdikas, mutta paluu hidastuu. Parhaaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut jättää Vici kapula sussa istumaan ja kutsua se siitä "tänne" käskyllä. Vauhtinoudot eivät paranna tuontia ainoastaan irrotusta, kun lelu tulee näkyviin. Ruoka taas hidastaa entisestään.Tunnari kotona tai omassa pihassa sujuu hienosti. Kentällä Vici jostain syystä hosuu ja saattaa nostella vääriä, pääsääntöisesti tuo oman. Paljon toistoja ja itsevarmuuttaa haluan lisää tuolle pikkuotukselle!

Vicin hyppyreenit ovat menneet vaihtelevasti. Jostain syystä se paineistuu, kun otetaan kapula mukaan hyppyyn. Sen ote on niin kevyt, että paluuhypyssä kapula tahtoo pudota. Yleensä Vici nostaa sen uudelleen ilman käskyä. Sarjahypyt matalilla esteillä tuntuvat välillä auttavan ja välillä taas menee ihan lukkoon.

Kipin tokoiluissa ollaan keskitytty merkille menoon, ohjatun suuntiin, ruutuun ja luksetulon pysäytyksiin. Niin ja tietty kakeihin. Ja tunnariin. Ja seuraamiseen..... Kaikkee on tehty. Tunnarissa näkyy mielentilan muuttuminen vauhdin laskuna, mutta myös nenätyöskentelyn rauhallisuutena. Parempi niin. Seuraamisessa on hinkattu takapään käyttöä vasemmalle käännöksissä. Luoksetulossa maahanmeno on nyt se huonompi. RM-tokot käydään hiekkkakentällä ja tuntuu hiukan epäreilulta koiraa kohtaan vaatia nopea maahanmeno, kun tietää että yläanturat aukeavat Kipillä niin helopsti. Ohjatun suunnissa oikealta tuonti on hankalampi ja olen provosoinut siinä kääntymistä luovutukseen. Välillä se on  jeees! Kakeissa ruokapalkka sivulla toimii loistavasti välillä myös pallo. Ruutureenit ovat sujuneet hyvin. 

Kipillä sarjojen hyppääminen on tuonut itsevarmuutta metriseen esteeseen. Jotenkin kuitenkin se paineistuu kun näkee esteet, silloin tasamaanouto hidastuu. Metallinoutoon ruoka tuo hienosti vauhtia.

Molempien kanssa hinkkaamista riittää. Tulevat arvokisat RM ja piirM ovat tähtäimessä, olemme kasvattajan joukkueessa RM:ssä sekä PKY:N joukkueessa piirM:ssä. Täytyy toivoa, että aikataulut eivät ole tiukat ALO ja EVL kehien välillä, että pystyn kunnolla keskittymään molempiin koiriin.