SPL Ala-Satakunta  järjesti  PAJÄ 3 kokeen, mihin sain paikan.Tuomarina Harri Laajajärvi. Maikku lähti minulle kuskiksi. Matka sujuikin hyvin, välillä oli tosin melkein hernerokkasumua, mutta onneksi sumu hälveni. Kentällä arvottiin jälkinumerot ja lähdettiin maastoon. Yllättäen minun jana oli valtatien varresta metsään. Kipi oli kaiken odottelun ja matkustamisen jälkeen hyvässä vireessä, ei kuitenkaan liikaa. Se lähti janalle melko rauhallisesti ja nosti jäljen hyvin. Maasto oli mukavan aukeaa ja näin auton oikeastaan koko jäljestämisen ajan. Kolme keppiä oli jo taskussa, kun Kipi hukkasi jäljen ja sitten kuljimme melkoista sik-sakkia edestakaisin pienellä alueella. Se merkkasi keppiä kahteen kertaan, mutta emme kumpikaan löytäneet sitä. Lopulta jatkoimme matkaa ja vielä kaksi keppiä löytyi. Aikaa oli vielä reilusti jäljellä, joten hetken mietin, että lähdenkö vielä etsimään sitä yhtä keppiä. Koska olimme itse tallanneet siellä montä ympyrää katsoin sen turhaksi.

Sitten ajoimme esineruutu paikalle ja kaikkien tultua metsästä pääsimme ruutuun. Numerojärjestyksessä suoritukseen. Tuomari odotteli ilmoittautumiseen ruusun puolivälissä ja sinne kävellessämme Kipi merkkasi yhden esineen. Ilmottauduttuamme palasin sitten etukulmaan ja lähetin koiran töihin. Pisto ja esine taskussa. Siirryin keskelle; pisto ja esine. Siirryin toiseen kulmaan, pisto ja esine. Aikaa kului 2 min 15 sek.

Janalta täydet 30 pistettä,eteenpäin pyrkivä ja halukas janalla, reakoi heti jälkeen. Jäljeltä 120 p. ja esineistä täydet 30. Koiralla on hyvä halu työskennellä,  on hienosti ohjattavissa ja noudattaa ohjaajan käsimerkkejä hyvin. Siis what?!? Minähän en käytä kättä lähetyksissä vaan näytän suunnan vartalollani.

Sitten kentälle tottiksiin. Ilmottautumiseen mennessä parimme sakemanni uros meinasi käydä Kipi kimppuun ja siitä jäi pieni kyräily päälle. Kipi ensin paikalla makuuseen. Sitten liikkeisiin mitkä sujuivat normaalisti tasamaanoutoon asti. Siinä Kipi lähti hyvin kapulalle ja oli juuri nostamassa sitä, kun sai jonkun hajun ja jäi sitä tutkimaan. Selvitettyään hajub se lähti palaamaan ilman kapulaa. Annoin sille uuden käskyn ja koira katseli ympärilleen, että mikä pitää tuoda. Kolmannesta käskystä muisti mitä oli tekemässä ja palautti kapulan. Loppu liikkeet taas ihan ok.

Arvostelussa tuomari kehui seuraamisia joka liikkeessä ja hypyt olivat ilmavat! Jäävät olisivat saaneet olla nopeammat.

Pisteitä 83 JK3 kakkos tuloksella. Ykkönen jäi saamatta szen noutopöllöilyn takia!!