Lauantaina aamusta taas kentällä. Nyt oli luistelukenttä menneen talven lumia. Maa kova yöllisen palkkasen jälkeen.

Vicin kanssa aloitettiin luoksetuloilla. Pysäytykset ovat ensimmäisellä kerralla varsin kivat, mutta sitten Viisuri alkaa ennakoimaan. Ja jos erehdyn kommentoimaan asiasta nieti koomaantuu hiipiväksi herkkikseksi. Kakeja lyhyeltä matkalta. Seuraamista, mikä on pysynyt hyvin kasassa. Hiukan palkan odotus saa aikaan ennakointia ja olen alkanut palkkaamaan taaksepäin. Tunnarissa keskittyy hyvin. Loppuun tehtiin riemu noutoja. Pallopalkkaa nostosta tai hyvästä palautus vauhdista.

Kipin kanssa luoksetulon pysäytyksiä nakin heitto palkalla. Se on toiminut hyvin. Ruutuun lähetyksiä. Nyt oli paikka hieno.Vauhtia ei ehkä ihan normaalisti? Ohjatun noudon eteen istumisia jarrutteli tavallista aikaisemmin. Tunnareita eri tuulikulmista, hyvin keskittyi.Kakeja takapään käytöstä palkaten.