Kun sunnuntai iltana kotiuduimme Kirkkonummen reissusta, Sissi tietenkin ratkesi riemuun. Lähdin heti pienelle lenkille tyttöjen kanssa höyryjä purkamaan. Riku soitti juuri,kun olimme lähdössä ulos tulevansa käymään ja halusin keritä  takaisin seurustelemaan "lapsen" kanssa. Sissi riemastui uudelleen Rikun näkemisestä.Lenkin jälkeen koirat saivat normaalisti ruoan ja Sissi ilta lääkkeensä.

Tunnin päästä istuskellessamme olohuoneessa silittelin Sissiä ja tunnustelin samalla sen sydämen sykettä. Oikein pelästyin,kun syke oli täysin epämääräinen. Riku kiinnitti huomioni Sissin silmiin, jotka olivat jotenkin lasittuneet eikä katse kohdistunut mihinkään. Suusta valui paksua kuolaa. " Tässäkö se nyt sitten tapahtuu",kysyin itseltäni. Yön nukuin huonosti ja kävin välillä kokeilemassa vieläkö koira on lämmin ja hengittää.

Aamulla Sissi ei jaksanut herätä eikä siirtynyt matoltaan vaikka hypin sen yli pedatessani sänkyä. Lopulta se lähti alakertaan käydäkseen heti nukkumaan olkkarin matolle. Keijo meni sanomaan sille huomenet eikä koira edes häntäänsä heiluttanut. Annoin sille aamulääkkeet ja toivoin niiden helpottavan sen oloa niin, että jaksaa lähteä lenkille.

Työpäivä oli todella vaikea. Ajatukset pyörivät kokoajan sairaassa koirassa ja sen elämän päättymisessä. Soitin Veteriin ja sain puhelinajan illaksi Hanna- Riikalle (T.Palolahti tietenkin lomalla tämän viikon).Olimme iltalenkillä,kun soitin. Kerroin minkälainen romahdus tuli täysin yllättäen ja kysyin voiko vaurio edetä todellakin näin nopeasti. H-R katsoi T.P:n muistiinpanoja: jos kyse on (lat. nim.) niin voi edetä hyvinkin nopeasti. Rytmihäiriöt kuuluvat samaan taudinkuvaan. Seuraavaksi esitin kysymyksen, mikä oli ollut päässäni koko päivän:" Kiusaanko koiraani, kun pidän sen hengissä lääkkeillä ja lääkettä lisätään kolmen viikon välein?". "Jos te nyt olette metsässä, et missään nimessä kiusaa koiraa. Sillä jos se on todella huonossa kunnossa se ei lähde metsään!"

Lopputuloksena Fortekurin lisääminen 5mg-> 10mg ja Metvedin ennallaan.

Tämä viikko on oltu rauhallisesti ja Sissi on saanut puuhata lenkillä mitä on halunnut. Suurimmat riehumiset olen kyllä lopettanut. Taas näyttää koira voivan hyvin. Taitaa olla niin,että kaikki se aika minkä Sissi vielä on meidän kanssamme lähestyy loppuaan. Toivottavasti päiviä on vielä paljon!!!!