Joten on koko viikon tapahtumat ja valmistautumiset kirjaamatta. Arrggghh... Tehdäämpä sitten pikakelaus menneeseen. Viimeviikonlopun "näytös" talvitapahtumassa peruuntui kovan pakkasen takia samoin päiväkodin tiistainen lapsiveto. Maanantaina reenasin yksin koulun pihassa. Tehtiin seuraamista, luoksetuloa,ruutuja, ohjattuja noutoja ja pitämis harjoituksia. Seuraamisessa korjailn edistämistä, ruudussa haettiin oikeaa paikkaa, ohjatussa keskityttiin hyvään merkille menoon ja kapulan pitoon.

Tiistaina metsäautotiellä tein "isoo ruutua". Eli merkille menoja-> ohjatun suuntia-> kapulan pitoa idioottiringissä. Sitten seuraamisessa paljon käännöksiä,askeleita ja jääviä.

Torstaina pk-immeisten (Saija, Marjo, Seppo ja Kaarina) kanssa Olkahisten kirkolla. Kipi teki kisamaisesti seuraamisen, luoksetulon, ruudun, ohjatun noudon ja kaukot. Toisella puoliskolla ilmottautuminen,seuraamista, henkilöryhmää,eteen lähetykset ja tänne->sivulle siirtymisiä.

Perjantaina metsäautotiellä  paikalla olot. Tehtiin Sissin kanssa piilossa häiriötä. Seuraamista oikeaa paikkaa palkaten, luoksetuloja, kaukoja ja kapulan pitoa.

Kaukoista sen verran, että viimeviikonloppuna päätin vihdoin tehdä jotain Kipin väärän tekniikan korjaamiseksi seiso->maahan vaihdossa. Sitä on intensiivisesti tehty moneen kertaan päivässä. Eli seisomasta maahan mennään nyt polvet koukistaen ja takatassut paikoillaan. Sen tei ensimmäisen kerran pitkältä matkalta tuossa torstain  kisamaisessa reenissä.Hyvin pelitti!